(Poistunut julkaisusta)

Talousasiantuntija (tiiminvetäjä)
Tampereen yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.1.2021

Tampereen yliopiston talouspalveluiden yksikkö hakee talousasiantuntijaa.

Tehtävä sijoittuu asiakasrajapintaan talouspalveluihin, joissa talous- ja matkahallinnon toiminnoissa työskentelee noin 65 henkilöä useammassa eri tiimissä. Haemme vahvistusta Johtamisen ja talouden tiedekuntaan sijoittuvaan viiden henkilön tiimiin.

Tehtävänkuvaus

Vastaat tiedekunnan talouden seurannasta, ennustamisesta ja raportoinnista sekä johdat esihenkilönä talouden palvelutuotantoa tiedekunnassa. Työtehtäviisi kuuluu tiedekunnan budjetin valmistelu ja hallinnointi sekä taloustilanteen analysointi. Toimit dekaanin tukena talousasioissa sekä valmistelet ja esittelet talouteen liittyvät dekaanin päätökset. Osallistut yliopiston talouden hallintaan liittyvien prosessien ja menetelmien kehittämiseen sekä johtoryhmätyöskentelyyn tiedekunnassa. Esihenkilönä jalkautat yliopiston talouden hallintaan liittyviä toimintamalleja ja prosesseja tiedekunnassa.

Edellytykset

Edellytämme sinulta soveltuvaa koulutusta, esimerkiksi tradenomi tai KTM, sekä useamman vuoden työkokemusta ammattialalta tai vastaavista tehtävistä. Tehtävässä menestyminen edellyttää palveluhenkisyyttä, hyviä suullisia sekä kirjallisia vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi sekä itsenäistä, vastuullista ja oma-aloitteista työskentelyotetta. Olet helposti lähestyttävä persoona ja hallitset hyvin O365-työkalut, erityisesti Excelin käytön. Aiempi kokemus SAP-järjestelmästä ja esihenkilötehtävistä katsotaan eduksesi.

Tarjoamme

Tarjoamme mielenkiintoisen tehtäväkentän kehittyvässä organisaatiossa ja monimuotoisessa työyhteisössä. 

Tehtävä täytetään toistaiseksi ja työsuhteen aloitus tapahtuu sopimuksen mukaan. Tehtävässä sovelletaan työsopimuslain mukaista 6 kuukauden koeaikaa. 

Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän alustava vaativuustaso on 10, ja lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. 

Henkilöstöetuihimme kuuluvat mm. joustavat työskentelymahdollisuudet, edulliset ravintola- ja kahvilapalvelut kaikilla kampuksilla sekä henkilöstön kulttuuri- ja liikuntaharrastusten tukeminen. Kampusten väliseen liikkumiseen on tarjolla bussilippuja. 

Tule meille luomaan merkityksellistä uraa ja liity osaksi osaavien työntekijöidemme huipputiimiä! Lisätietoja työnantajasivuillamme.

Hakuohjeet

Jätäthän hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilmoituksen alta). Liitä hakemukseesi ansioluettelo.

Hakuaika tehtävään päättyy maanantaina 25.1.2021 klo 23.59.

Lisätietoja tehtävästä antaa päällikkö Jarno Uusisalo, jarno.uusisalo@tuni.fi, p. 0400 345412 (tehtäväntäyttöön liittyvät kyselyt 15.1. klo 11-12, 19.1. klo 11-12 sekä 21.1. klo 9-10).