(Poistunut julkaisusta)

Talous- ja sosiaalioikeuksien asiantuntija
Amnesty International Suomen osasto ry

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.1.2020

Amnesty International Suomen osasto ry etsii vahvistusta vaikuttamistiimiinsä! Haemme joukkoomme talous- ja sosiaalioikeuksien asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen 1.3.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Asiantuntija vastaa Amnestyn Suomen osaston talous- ja sosiaalioikeuksia koskevan työn suunnittelusta ja toteutuksesta pääpainopisteenä aluksi oikeus riittävään toimeentuloon. Toimenkuvaan kuuluu myös ilmastonmuutokseen ja yritysten ihmisoikeusvastuuseen liittyviä tehtäviä. Asiantuntija vastaa työn asiasisällöistä mukaan lukien tarvittavan tutkimuksen, selvitysten sekä budjetti- ja lainsäädäntöanalyysien tekeminen yhteistyössä Amnestyn kansainvälisen sihteeristön kanssa. Hän tekee vaikuttamistyötä suhteessa viranomaisiin, mediaan ja yhteistyökumppaneihin sekä toimii omia teemojaan koskevien kampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa työparina viestintätiimin edustajan kanssa. 

Odotamme sinulta

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi yhteiskunta- tai oikeustieteen alalta sekä usean vuoden työkokemusta asiantuntijatehtävistä ja vaikuttamistyöstä 
  • osaamista kansainvälisistä ihmisoikeusnormeista ja ihmisoikeuksien valvontajärjestelmästä, erityisesti talous- ja sosiaalioikeuksista. Suomen sosiaaliturvajärjestelmään, yritysten ihmisoikeusvastuuseen tai ilmastonmuutokseen liittyvä osaaminen katsotaan eduksi. 
  • kykyä tehdä tarvittavia tutkimuksia, selvityksiä sekä budjetti- ja lainsäädäntöanalyysejä 
  • hyviä vaikuttamis-, esiintymis- ja yhteistyötaitoja
  • erinomaista suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa

Arvostamme

  • joustavaa työotetta ja halua edistää ihmisoikeuksia
  • kokemusta kansalaisjärjestötyöstä
  • ruotsin kielen taitoa

Tarjoamme

  • haastavan, kiinnostavan ja monipuolisen tehtäväkokonaisuuden
  • mahdollisuuden vaikuttaa uuden työalan luomiseen Amnestyn Suomen osastossa
  • asiantuntevan ja motivoituneen tiimin ja hyvän työyhteisön

Tehtävän hoitaminen sisältää tapauskohtaisesti sovittavaa työntekoa iltaisin ja viikonloppuisin sekä matkustamista.

Palkkaus määräytyy osaston palkkausjärjestelmän mukaan ja on työsuhteen alussa 3136 – 3450 euroa kuussa aiemmasta työkokemuksesta riippuen. Lähetäthän tiiviin hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään ke 5.2.2020 osoitteeseen rekrytointi@amnesty.fi. Viestin otsikkoon tunnus "talous- ja sosiaalioikeuksien asiantuntija".

Ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro vastaa tiedusteluihin pe 24.1. klo 14–15, ke 29.1. klo 11–12 ja ti 4.2. klo 9–10 numerossa 044 555 4911. Haastattelut pyritään pitämään viikolla 7.


Amnesty painottaa toiminnassaan yhdenvertaisuutta. Toivomme hakemuksia eri-ikäisiltä, eri sukupuolia edustavilta sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä.