(Poistunut julkaisusta)

Talous- ja hallintopäällikkö
Solidaarisuus

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.9.2019

Haemme Helsingin tiimiimme energistä ja osaavaa

 

TALOUS- JA HALLINTOPÄÄLLIKKÖÄ

 

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen vetämään säätiömme talouden suunnittelua, seurantaa ja raportointia.

Olet ratkaisukeskeinen taloushallinnon osaaja ja hyvän hallinnon ammattilainen. Solidaarisuuden johtavana talousasiantuntijana sinulla on kyky tarkastella rahoitus- ja taloushallintokysymyksiä kokonaisuuksina, mutta ymmärrät myös yksityiskohtien merkityksen. Osaat priorisoida ja ennakoida kehittämiskohteita.

Talous- ja hallintopäällikkönä vastuullesi kuuluvat säätiön kirjanpito, tilinpäätös, talousseuranta ja -raportointi sekä talousarvion laatiminen. Vastaat raporteista julkisille rahoittajille. Ohjaat Solidaarisuuden taloushallinnon kehittämistä ulkoisten kumppanien tuella sekä kotimaassa että yhteistyömaissa. Huolehdit, että talous- ja yleishallintoa koskevat ohjeistukset ja käytännöt täyttävät sidosryhmien vaatimukset ja raportointi tukee organisaation johtamista.

Toimipaikkasi on Solidaarisuuden Helsingin toimistossa toiminnanjohtajan alaisuudessa ja johtoryhmän jäsenenä. Alaisuudessasi työskentelee yksi talouden ja hallinnon ammattilainen. Talous- ja hallintopäälliköllä on kokonaistyöaika.

Odotamme

Sinulta tehtävän menestykselliseksi hoitamiseksi:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • vankkaa talouden ja hallinnon työkokemusta
  • näyttöä raportoinnin ja taloushallinnon prosessien kehittämisestä
  • hyviä esihenkilö- ja vuorovaikutustaitoja
  • huolellista työotetta ja paineensietokykyä 
  • suomen ja englannin kielen sujuvaa suullista ja kirjallista osaamista

Arvostamme:

  • kokemusta järjestöistä ja kehitysyhteistyön taloushallinnosta
  • projektihallinnan osaamista
  • kokemusta henkilöstöhallinnosta
  • kiinnostusta taloushallintoon kytkeytyvien järjestelmien kehittämiseen

 

Tarjoamme

  • vastuullisen ja innostavan tehtävän uudistumista arvostavassa asiantuntijayhteisössä
  • tilaisuuksia luoda uutta, vaikuttaa ja kehittyä
  • erinomaiset henkilöstöedut

Lisätietoja

Tehtävä alkaa mahdollisimman pian. Palkka määräytyy tes:n mukaan 3726 – 4276 euroa kuussa riippuen kertyneistä työkokemusvuosista.

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Miia Nuikka p. 040-5184345 ma 16.9. klo 15-16.30 ja ti 24.9. klo 14-16.

 

Lue lisää Solidaarisuudesta:

www.solidaarisuus.fi
Facebook
Twitter
Instagram 
LinkedIn

Hakeminen

Lähetä hakemuksesi pe 27.9. klo 18 mennessä. Lisää Taito-järjestelmään hakulomakkeen liitteeksi cv:si.

Haastattelut viikolla 40, jonka jälkeen kärkihakijat testataan.