(Poistunut julkaisusta)

Talous- ja hallintopäällikkö
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.12.2018

Haemme parikymmenhenkiseen työyhteisöömme

TALOUS- JA HALLINTOPÄÄLLIKKÖÄ

Tulet vastaamaan Loimun talous- ja henkilöstöhallinnosta ja sen pitkäjänteisestä kehittämisestä. Vedät talouden ja hallinnon tiimiä ja työskentelet osana Loimun toimiston johtoryhmää. Tehtäviisi kuuluu myös Loimu järjestöhallinnon vastuutehtäviä.

Hallitset talouden seurannan ja sinulla on tulevaisuuteen katsovaa näkemystä ja osaamista järjestön talouden ja hallinnon kehittämiseen. Olet taitava keskeisten talous- ja henkilöstöhallinnon työkalujen käyttäjä ja pystyt tuottamaan tehokkaasti tietoa päätöksenteon tueksi. Pyrit hankinnoissa ja ostoissa aina parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Ajattelet jäsenkeskeisesti ja haluat löytää toimintatapoja, joilla parannetaan toiminnan sujuvuutta ja järjestön muiden toimintojen tukea, tavoitteena aina jäsenten hyvinvointi ja menestys sekä jäsenten laadukas palveleminen. Olet tavoitehakuinen, oma-aloitteinen, organisointikykyinen ja reilu esimies, pystyt sujuvaan yhteistyöhön sekä järjestön sisällä että sen ulkopuolella.

Sinulla on vähintään muutaman vuoden kokemus taloushallinnon tehtävistä ja soveltuva korkeakoulututkinto. Loimulaisten alojen tuntemuksen katsomme eduksi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, monipuolisen ja haastavan tehtävän sekä mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. Pääset mukaan vastuulliseen ja innokkaaseen joukkueeseemme, joka rakentaa yhdessä valoisampaa tulevaisuutta jäsenkunnalleen. Huolehdimme hyvin työntekijöidemme hyvinvoinnista ja ammatillisesta kehittymisestä ja tarjoamme kilpailukykyiset työsuhteen ehdot.

Jos koet olevasi sopiva kuvattuun tehtävään, lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen viimeistään 20.1.2019 osoitteella mikko.salo@loimu.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa 10.1.2019 alkaen toiminnanjohtaja Mikko Salo, 041 458 0033, mikko.salo@loimu.fi.