(Poistunut julkaisusta)

Suunnitteluinsinööri
Järvenpään kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.10.2020

Haluatko olla mukana suunnittelemassa infrahankkeiden projekteja? 

Olisitko sinä Kaupunkikehityksen uusi SUUNNITTELUINSINÖÖRI?

Tehtävässä osallistut yleisten alueiden kunnallistekniikan suunnitteluun ja valmistelet päätöksentekoa varten kunnallisteknisiä lausuntoja ja sijoituslupia.

Tehtävän hallinta edellyttää hyvää suunnittelutaitoa myös kaupunkikehityksen toimintamallien ja prosessien riittävää tuntemista (esim. kaavoitus) sekä moninaista tiedonhallinta- ja suunnitteluohjelmistojen hallintaa. Tärkeintä työssä on substanssiosaaminen, hyvät vuorovaikutustaidot ja kehittämisorientoitunut työskentelyote. Arvostamme itseohjautuvaa toimintatapaa, oma-aloitteisuutta, hyviä neuvottelu- ja esiintymistaitoja, yhteistyökykyä ja vastuullisuutta.

Tehtävä tarjoaa vastuunalaisen ja monipuolisen kaupungin infrarakentamiseen liittyvän tehtäväkentän. Me emme ole kaavoihin kangistuneita, vaan etenemme voimakkaasti kohti dynaamisia ja digitalisoituja palveluprosesseja. Meillä on lupa kokeilla uusia asioita. Työssä sinulla on tukena tiivis ja lämminhenkinen työyhteisö.

Kelpoisuusehtona on soveltuva alempi korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi opistoasteen koulutus ja työkokemus kunnallistekniikan suunnittelu- ja projektitehtävistä. Infra-alan suunnittelukokemus lasketaan eduksi.

Tehtävä on vakituinen ja aloitus on 1.1.2021 tai sopimuksen mukaan. Hakuaikaa on jatkettu 19.11.2020 klo 15 saakka. 

Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelupäällikkö Heidi Saarenpää, heidi.saarenpaa@jarvenpaa.fi, puh. 040 - 315 2144.

Palvelussuhteen ehdot

  • Sopimusala TS
  • Koeaika 6 kuukautta
  • Tehtäväkohtainen palkka 3145.55€/kk + mahdolliset lisät