(Poistunut julkaisusta)

Suunnitteluharjoittelija, koneenrakennusala
Etteplan

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.1.2020

Brändilupauksemme ”Engineering with a difference” mukaisesti teemme Etteplanilla suunnittelutyötä erilaisella asenteella, minkä asiakkaamme kerta toisensa jälkeen meille vahvistavat. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja siitä, että pystymme vaikuttamaan asiakkaittemme menestykseen. 

Osaamisellasi on meille merkitystä – tule mukaan menestystarinaamme!

Haemme Lappeenrannan toimistollemme koneenrakennusalan suunnittelijaharjoittelijoita seuraaviin työtehtäviin:

-Mekaniikkasuunnittelu

-Laitossuunnittelu

-Lujuuslaskenta

-Tekninen dokumentaatio

Harjoittelujakson aikana työtehtävät saattavat vaihdella harjoittelijan osaamisen ja kiinnostuksen mukaisesti. Harjoittelujakso voi alkaa jo talven 2020 aikana opiskelun ohessa osa-aikaisena ja jatkua kesällä täysiaikaisena.

Edellytämme hakijoilta vähintään 3 vuoden koneenrakennusalan opintoja korkeakoulussa tai AMK:ssa. Aikaisempi työkokemus suunnittelualla tai teollisuudessa katsotaan eduksi. Teknisen dokumentoin työtehtävissä vaaditaan hyvää englannin kielen taitoa. Lujuuslaskenta edellyttää, että alan liittyvät kurssit ovat läpäisty hyvin arvosanoin.

Etteplanilla sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi ja toteuttaa mielenkiintoisia asiakasprojekteja eri teollisuuden toimialoilla. Tarjoamme mielenkiintoisen ja kansainvälisen työympäristön, vaihtelevat työtehtävät ja ison yrityksen kokonaisvaltaisen suunnittelupalvelun tuen. Meillä on rento yrityskulttuuri, jossa teemme töitä ammattimaisella asenteella. Pidämme hauskaa työkavereiden kanssa ja arvostamme työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Etteplanilla voit olla mukana luomassa suunnitteluratkaisuja, jotka muuttavat maailmaa!

Lisätietoa tehtävästä Team Leaderimme Harri Manninen, harri.manninen@etteplan.com, puh. 040 842 9521.