(Poistunut julkaisusta)

Suunnitteluassistentti (Turku)
Click Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.5.2020

Merituuli-huvilat tuotemerkki syntyi Kimmo Lappalaisen ideoimana vuonna 1989. Kommandiittiyhtiön muodossa startannut toiminta laajeni pian merkittävästi. Vientitoiminnan kasvaessa vuonna 1994 perustettiin Merituuli Huvilat osakeyhtiö, johon kommandiittiyhtiö sulautettiin 2000-luvun alussa.
Yritystoimintamme kulmakivenä on suomalaisen puurakentamisen perinteiden vaaliminen uusimpia innovaatioita unohtamatta. Kehitämme jatkuvasti mallistoamme ja toimintatapojamme. Näin voimme tarjota jokaiselle tarpeitaan vastaavan toimituksen. Merituuli-huvilat suunnitellaan RT 82–10415 hirsitalostandardin mukaan, vuosien kokemusta hyödyntäen. Raaka-aineena käytämme valikoitua hitaasti kasvanutta, tiukkasyistä kuusta ja mäntyä.

Haemme nyt toimintamme tueksi suunnitteluassistenttia pitkäaikaiseen työsuhteeseen.

Toimenkuva sisältää monipuolisia työtehtäviä: osallistut hirsitalojen piirtämiseen, vastaat tekstien puhtaaksikirjoittamisesta ja lisäksi hoidat tarvittaessa toimiston juoksevia asioita kuten piirustusten ja muiden asiakirjojen ylläpitämistä ja arkistointia.

Työssä menestyminen edellyttää soveltuvaa koulutusta, kokemusta teknisestä piirtämisestä (AutoCAD) ja kuvien lukutaitoa. Kokemus vastaavasta toimenkuvasta katsotaan eduksi. Erityisesti arvostamme kuitenkin aitoa kiinnostusta alaa kohtaan sekä joustavaa ja tarkkaa työotetta.

Tarjoamme:
• monipuolisia työtehtäviä
• hyvän työyhteisön tuen sekä mahdollisuuden kehittää omaa ammatillista osaamista

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten täytä hakemus ohessa olevasta linkistiä mahdollisimman pian. Kerro hakemuksessa mahdollisimman kattavasti aikaisemmasta kokemuksestasi ja osaamisestasi. Lisätietoja tehtävästä antaa Click Henkilöstöpalveluiden seniorikonsultti Jukka Lehtovaara, p. 050 411 0346. Tiedustelut arkisin klo 9-16.