Suunnittelija
Jyväskylän yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.5.2020
Jyväskylän yliopiston 2 500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Tavoitteenamme on hyvinvoiva ja osaava ihminen. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja. 

 

Tule monipuoliseen tiedeyhteisöömme 

 

SUUNNITTELIJAKSI 3.8.2020 alkaen toistaiseksi 

 

Koulutuspalvelut etsii Hakijapalvelut ja koulutuksen tietojärjestelmät -tiimiin suunnittelijaa, jonka tehtäviin kuuluu koulutuksen ja opintohallinnon tietojärjestelmien pääkäyttäjä-, ylläpito- ja kehittämistehtäviä; opiskelun, opetuksen ja opintohallinnon prosesseihin liittyviä suunnittelu- ja kehittämistehtäviä sekä koulutuksen tietojärjestelmiin ja opintohallintoon liittyviä asiakaspalvelu- ja käyttäjätukitehtäviä. 

 

Edellytämme tulevalta suunnittelijaltamme 

 

- ylempää korkeakoulututkintoa 

- hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja 

- monipuolisia tieto- ja viestintäteknisiä taitoja 

- kehittävää ja itsenäistä työskentelyotetta 

- työn organisointikykyä ja paineensietokykyä 

- erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa 

- yliopistokoulutuksen tuntemusta 

- tietojärjestelmiin, niiden kehittämiseen ja käyttöönottoon liittyvää ymmärrystä 

 

Eduksi katsomme 

 

- Jyväskylän yliopiston käytössä olevien opintotietojärjestelmien tuntemuksen 

- opiskelun, opetuksen ja opintohallinnon prosessien tuntemuksen 

kehittämis- tai käyttöönottoprojekteihin liittyvän työkokemuksen 

- muun tehtävän alaan liittyvän työkokemuksen


Pääset osaksi innostavaa ja lämminhenkistä työyhteisöä, jossa tukenasi on laaja asiantuntijoiden verkosto. Monipuolinen henkilöstökoulutuksemme tarjoaa sinulle mahdollisuuden jatkuvaan oman osaamisen kehittämiseen. Huolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla sinulle hyvän työterveyspalvelun ja huippuluokan liikuntapalvelut ja -edut. Voit käyttää työajastasi kaksi tuntia viikossa liikunnan harrastamiseen. Lisäksi ohjattu taukoliikunta antaa työhösi energiaa. Liukuva työaika tukee työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa.


Palkkauksessa noudatamme yliopistojen työehtosopimuksen mukaista palkkausjärjestelmää, jossa tehtävä sijoittuu muun henkilöstön vaativuustasolle MV08. Lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanlisää. Kokonaispalkka työsuhteen alkaessa on noin 2699 – 3259 € riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.


Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Heta Koski, puh. 040 670 1730, heta.h.koski@jyu.fi.


Tehtävään valittaessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.


Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:


1) Ansioluettelo 

2) Motivaatiokirje


Hakemus tulee jättää sähköisellä hakulomakkeella viimeistään 31.5.2020. 
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot