(Poistunut julkaisusta)

Suunnittelija
Taideyliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.10.2019

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu vastaa esittävien taiteiden ylimmästä opetuksesta. Teatterikorkeakoulussa taide, esitys, koulutus ja tutkimus ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu hakee

SUUNNITTELIJAA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan.

Suunnittelijan tehtävät

Suunnittelijan tehtävänä on vastata ensisijaisesti tanssin- ja teatteriopettajan maisteriohjelmien sekä koulutus- ja maisteriohjelmien yhteisten opintojaksojen suunnittelusta, budjetoinnista ja budjetin seuraamisesta. Lisäksi suunnittelija osallistuu toiminnan kehittämiseen koulutusohjelmajohtajien ja muun henkilöstön kanssa. 

Mitä odotamme?

  • tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
  • kokemusta opintohallinnosta
  • yhteistyökykyä, selkeää kommunikaatiota ja järjestelmällisyyttä
  • kykyä itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn
  • hyvän suomen kielen lisäksi erinomaista englannin kielen taitoa.

Suunnittelija kuuluu Teatterikorkeakoulun palveluyksikön opetuksen suunnittelusta ja kehittämisestä vastaavaan ryhmään. Tehtäviin kuuluu osallistuminen yksikön ja ryhmän työskentelyyn ja toiminnan kehittämiseen sekä mahdollisia muita erikseen sovittavia tehtäviä.

Akatemian taiteenalojen ja pedagogiikan tuntemus sekä opintohallinnon tietojärjestelmien hallinta katsotaan tehtävässä eduksi.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme työntekijöillemme monipuoliset ja haastavat tehtävät taiteen uusimpien virtausten parissa. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen sekä joustavat työajat sekä kattavan työterveyshuollon ja muita henkilöstöetuja.

Tehtävän palkkaus sijoittuu yliopistojen yleisen työehtosopimuksen muun henkilöstön vaativuustasolle 9, jolloin kokonaispalkka on 3100 - 3500 euroa riippuen henkilökohtaisesta palkanosasta.

Hakemukset liitteineen toimitetaan yhtenä pdf-tiedostona osoitteeseen teak.kirjaamo(at)uniarts.fi viimeistään 1.11.2019 klo 12.

Lisätietoja:

Jan-Peter Kaiku, opetuksen kehittämispäällikkö, jan-peter.kaiku(at)uniarts.fi, 0400 792 041 (viikolla 42)

Laura Jännes, palvelu- ja henkilöstöpäällikkö, laura.jannes(at)uniarts.fi, 0400 792 043