(Poistunut julkaisusta)

Suunnittelija
Aalto-yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.10.2019

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja lähes 400 professoria. Kampuksemme sijaitsee Espoossa.


Haemme Aalto-yliopiston hakijapalveluihin


suunnittelijaa perhevapaan sijaisuuteen


määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 4.11.2019-31.3.2020


Oletko taitava organisoija ja hallinnon moniosaaja? Haluatko työskennellä Aalto-yliopiston taiteiden alan opiskelijavalintojen parissa?


Roolisi


Tehtäviisi kuuluvat kandidaatti- ja maisteritason opiskelijavalintojen suunnittelu, koordinaatio, kehittäminen ja toteutus sekä valintaperustevalmistelu. Erityisenä vastuualueenasi on taiteiden alan opiskelijavalinnat. Sijaisuuden aikana korostuu erityisesti maisterihaun tehtävät: hakemuskäsittely, ulkomaisten korkeakoulukelpoisuuksien arviointi, valintajärjestelmien käyttö ja hakuneuvonta. Tehtäviisi kuuluu myös muita opiskelijavalintoihin liittyviä tehtäviä.


Suunnittelijana toimit matriisiyhteistyössä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun oppimispalveluiden ja valintatoimikuntien kanssa. Toimit hakijapalveluissa yhteyshenkilönä Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun ja sidosryhmiäsi ovat sekä ulkoiset asiakkaat että yliopiston sisäiset asiakkaat.


Osaamisesi


Olet palveluhenkinen ja yhteistyötaitoinen tiimityöskentelijä. Olet organisointikykyinen ja hallitset laajoja kokonaisuuksia. Olet taitava viestijä ja sinulla on erinomainen suomen ja englannin kielitaito. Ruotsin ja/tai muiden kielten taito on eduksesi. Käytät erilaisia tietojärjestelmiä sujuvasti. Sinulla on itsenäinen, aktiivinen, joustava ja ratkaisukeskeinen työote.


Olet huolellinen ja tarkka, mutta samalla myös tehokas ja aikaansaava. Omaksut nopeasti uusia asioita. Osaat työskennellä paineen alla, opiskelijavalintojen määräaikojen vuoksi tehtävässä on ajoittaisia kiirepiikkejä.


Sinulla on ylempi korkeakoulututkinto ja vastaavanlaista työkokemusta. Kokemus opiskelijavalinnoista, hakemuskäsittelystä ja opiskelijavalintajärjestelmistä on eduksesi. Myös kokemus Aalto-yliopistosta ja matriisityöskentelystä katsotaan eduksi.


Tiimisi


Oppimispalveluiden ulkoisten asiakkaiden palveluihin kuuluva hakijapalveluiden tiimi on tukenasi tehtäviesi hoidossa. Rennossa ja mukavassa tiimissä saat aina tarvittaessa apua kollegalta. Tiimissämme keskeisiä arvoja ovat asiakaspalveluhenkisyys ja kehitysmyönteisyys.

Tarjoamme


Tarjoamme monipuolisen tehtävän, missä pääset tukemaan sekä opiskelijaksi hakevia että korkeakoulun valintatoimikuntia. Pääset käyttämään yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojasi ja opiskelijavalintojen osaamistasi. Saat perehdytyksen ja tuen työtehtäviisi asiantuntevilta kollegoiltasi.


Valmiina hakemaan?


Toivomme että voisit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian. Tehtävä on määräaikainen 31.3.2020 saakka ja palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti.


Lisätietoja tehtävästä antaa opiskelijavalintojen palvelut ryhmän lähiesimies Misela Väisänen, p. 050 475 1347. Hakuprosessiin liittyviin kysymyksiin vastaa HR-partner Sanna Little, puh. +358 50 441 7001, sanna.little@aalto.fi.


Kiinnostuitko? Jätäthän hakemuksesi sivun alla olevan Hae nyt! -linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 27.10.2019 mennessä.