Suunnittelija, Koulutuspalvelut
Tietoa tehtävästä
Suunnittelija, Koulutuspalvelut
Palvelu- ja erillisyksiköt, Koulutuspalvelut
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston koulutuspalveluihin
Suunnittelijaa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen alkaen 4.11.2024.
Koulutuspalvelut tuottavat koulutuksen palvelut sekä Oulun yliopistolle että Oulun ammattikorkeakoululle. Koulutuspalveluissa toimiva suunnittelija työskentelee koulutuksen järjestelmien ja opintohallinnon parissa koulutuksen järjestelmä- ja opintohallinnon palvelut -tiimissä. Tiimissä toimitaan tiiviissä yhteistyössä useiden sidosryhmien, kuten ICT -palveluiden ja ulkopuolisten toimittajien kanssa.
Työtehtävät
Vastaat koulutuksen järjestelmien, erityisesti Peppi-opintotietojärjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä sekä erilaisista tukitehtävistä. Tehtäviisi sisältyy mm. Pepin suunnittelijan työpöydän toimintojen pääkäyttäjyys sekä toimintoihin liittyvien prosessien mukainen tekninen tuki.
Toimit yliopiston opinto-oppaan pääkäyttäjänä sekä huolehdit opinto-oppaan kehityksestä.
Perehdytät tiedekuntien henkilökuntaa sekä tarjoat teknistä tukea ongelmatilanteissa myös muille Pepin käyttäjille.
Yliopiston Peppi-järjestelmän käytön laajentuessa ja ottaessamme järjestelmässä käyttöön uusia ominaisuuksia, olet osaltasi mukana kansallisessa sekä korkeakoulun sisäisessä kehitystyössä.
Toimit opiskelijoiden lukuvuosi-ilmoittautumispalvelu OILI:n yhteyshenkilönä ja hallintapääkäyttäjänä, vastaat lomakekehityksestä sekä ratkaiset ongelmatilanteita ilmoittautumisissa.
Vastuullesi kuuluvat myös lukuvuosi-ilmoittautumisen prosessin linjaukset sekä ohjeistus tai mahdollisesti muita vastaavia opintohallinnon tehtäviä.
Tehtäviisi kuuluu myös henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) työkalun tekninen vastuu Pepissä ja ohjeistus yhdessä ohjauspalveluiden kanssa.
Osana järjestelmä ja opintohallinto -tiimiä viet erilaisten järjestelmäintegraatioiden toteuttamista eteenpäin yhdessä järjestelmäylläpidon sekä yliopiston muiden toimijoiden kanssa.
Toimit asiantuntijajäsenenä kansallisissa verkostoissa, kuten Peppi-konsortion teemaryhmissä.
Mitä tarjoamme?
Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta kymmenhenkiseltä tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin! Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa
Mitä etsimme?
Tehtävät vaativat suunnittelu- ja kehittämisosaamista, projektinjohtamistaitoja sekä yhteistyötä toimittajan ja tilaajan välillä.
Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
Yleistä projektihallinnan osaamista sekä tietohallinnon toimikentän tuntemusta
Kiinnostusta laajoja kokonaisuuksia kohtaan
Rohkeaa ja ennakkoluulotonta asennetta sekä erinomaisia yhteistyötaitoja
Oma-aloitteista otetta ongelmanratkaisuun ja kehittämismyönteisyyttä
Hyvää suomen sekä englannin kielen taitoa
Nykyaikaisten tietojenkäsittelyohjelmistojen hallintaa (esim. MS Office-tuotteet)
Kehittynyttä paineensietokykyä ja kykyä toimia muuttuvassa ympäristössä
Lisäksi katsomme eduksi
Aikaisemman työkokemuksen vastaavanlaisista tehtävistä
Kokemuksen koulutuksen järjestelmistä, esim. Peppi-opintotietojärjestelmä ja sen liitännäisistä
Kokemuksen konsortiotoiminnasta
Korkeakoulutukseen ja korkeakouluhallintoon liittyvän asiantuntemuksen
Julkishallinnon hankintojen, -sopimuksien ja erilaisten ICT-arkkitehtuurien tuntemisen
Tehtävän palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja se täytetään 4.11.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on korkeintaan 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti n. 3500-3700 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 2.10.2024. Liitä mukaan vapaamuotoinen hakemus ja CV.
Haastatteluvalinnat tehdään viikolla 40 ja haastattelut pidetään viikolla 41, iltapäivällä 11.10.2024. Lopullinen valinta tapahtuu viikolla 42. Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin ja niistä pyritään tiedottamaan ajoissa.
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Lisätietoja
Jäikö jokin mietityttämään? Ota yhteyttä.
Koulutuksen järjestelmä- ja opintohallinnon palveluiden kehittämispäällikkö Artturi Roitto, artturi.roitto (at) oulu.fi, +358 50 594 7174.
Parhaiten minut tavoittaa ennalta varattuina soittoaikoina:
20.9. klo 12-13
24.9. klo 14-15
26.9. klo 14-15
Työsuhdemuoto Toistaiseksi
Työsuhteen luonne Kokoaikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 4.11.2024
Palkka TES
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 100 %
Paikkakunta Oulu
Maakunta Pohjois-Pohjanmaa
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2024/445
Yhteys
Artturi Roitto, +35850 5947174
Julkaistu 17.09.2024
Haku päättyy 02.10.2024