Sosionomi, Nuorten Ystävät
Nuorten Ystävät

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.12.2019
Etsimme Nuorten Ystäville Muhoksen yksikköön

SOSIONOMIA

Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias organisaatio, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua tarvitsevien lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden hyväksi. Vuosittain toimintamme piirissä on yhteensä 5000 lasta, nuorta ja aikuista. NY:llä on yli 40 yksikköä tai toimipistettä 17 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Työntekijöitä on yli 600.

Tulet työskentelemään lasten ja nuorten ryhmäasumisen yksikössä, joka on 8-paikkainen vaativan palveluasumisen yksikkö vahvaa tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille ja nuorille kehitysvammaisille sekä autismikirjon henkilöille.

Yksikön arjessa toteutetaan omaehtoista elämää ja toimintakykyä tukevaa työotetta sekä kannustetaan ja tuetaan asiakkaita heidän omien voimavarojensa käyttöön, millä vahvistetaan asiakkaiden omatoimisuutta ja itsenäistä selviytymistä. Asiakkaiden arjessa sovelletaan yksilöllisesti autismi- ja neuropsykiatrisen kuntoutuksen menetelmiä, kuten henkilökohtaista viikko- ja päiväohjelmaa, strukturointia ja visualisointia, sosiaalisia tarinoita sekä kuvakommunikaation tukemista.

Asiakkaiden arkeen sitoutuneiden ammattilaistemme työskentely perustuu jokaisen asiakkaan yksilöllisyyden kunnioittamiseen, osallisuuden tukemiseen, mielekkääseen arkeen ja vapaa-aikaan sekä perheiden kanssa tehtävään tiiviiseen yhteistyöhön.

Vahvaan ammatillisuuteen ja vuorovaikutukseen perustuvassa työssäsi sitoudut asiakkaisiimme ja heidän arkeensa. Kuntouttavassa arjessa vahvistat asiakkaidemme sosiaalista toimintakykyä, elämänhallintataitoja, omatoimisuutta ja osallisuutta heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioittaen.

Edellytämme:
- Sosionomin AMK tutkintoa
- vahvoja vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja
- inhimillistä ja kunnioittavaa työotetta
- mahdollisuutta tehdä 3-vuorotyötä

Arvostamme:
- aiempaa kokemusta työskentelystä kehitysvamma-alalta sekä mielenterveys- ja päihdetyöstä
- erilaisten kommunikaatiomenetelmien hallintaa, neuropsykiatrisen valmennuksen koulutusta
- oma-aloitteisuutta ja työhön sitoutumista

Tarjoamme:
- monipuolista ja vastuullista työtä moniammatillisen tiimin tukemana
- mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja osallistua valtakunnallisen organisaation sisäisiin koulutuksiin
- osaavan ja kokeneen työyhteisön tuen
- hyvinvointia edistävät henkilöstöedut

Palkkaus: Yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaisesti.
Työn kesto: Vakituinen
Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä.
Edellytämme tartuntatautilain 48§ mukaista rokotesuojaa työntekijöiltämme.
Tarkistamme myös tehtävään valittavan tiedot Valviran ylläpitämästä rekisteristä (Terhikki/Suosikki).

Mikäli koet olevasi hakemamme tekijä, täytä hakemuksesi pikaisesti www.go-on.fi sivujen kautta. Emme käsittele sähköpostihakemuksia. Lisätietoja tehtävästä antavat Go On Oulun HR-asiantuntijat Ronja Järvelä, puh. +358 40 054 8811 ja Ulla Kolehmainen +358 44 330 8824.

Go On Oulu on oululainen henkilöstöpalveluratkaisuja tarjoava yritys, joka on osa Go On Yhtiötä. Tarjoamme räätälöityjä palveluja asiakkaidemme henkilöstötarpeisiin ympäri Suomen. Löydät meidät Facebookista ja Instagramista.
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1320536
  • Tehtäväalue: Terveydenhuolto/sosiaaliala
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 16.12.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Muhos, Pohjois-Pohjanmaa