Sosiaalityöntekikijä
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 19.8.2018

Tehtävän kuvaus


Haemme sosiaalityöntekijää kahteen vakinaiseen virkaan lastensuojelun sijoituksen perhehoidon sosiaalityöhön. Toinen palvelusuhde alkaa 3.9.2018 alkaen ja toinen 1.11.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Perhehoidossa kehitetään toimintaa aktiivisesti. Meillä on mahdollisuus tehdä myös eripituisia, koko- ja osa-aikaisia sijaisuuksia mm. liittyen kahden työntekijän osallistumisesta Uramalli- hankkeeseen.Sijaisuudet sopivat esim. erityisen hyvin opiskelijoille, joilla sijaisuuskelpoisuus.

Tehtäviisi kuuluu sijoituksen aikainen lapsen vastuusosiaalityö lapsen ja lapsen vanhempien kanssa sekä sijaisperheiden tukityö. Työsi on mielekästä, haastavaa ja palkitsevaa lastensuojelun kuntouttavalla sektorilla. Työ edellyttää sinulta valmiutta matkustamiseen.

Työ sopii sinulle, jos pidät vaihtelevasta työstä ja sinulla on kykyä itsenäiseen toimintaan sekä työskentelyyn työparina, tiimissä ja erilaisissa verkostoissa. Käytössämme on kannettavat tietokoneet ja sinulla on mahdollisuus etätyöhön. Joustava työaika tukee työn suunnittelua ja jaksamista.

Sijoituksen sosiaalityössä Helsingin kaupungilla toimii kahdeksan työryhmää, joista viisi perhehoidon ja kolme laitoshoidon tehtävissä. Jokaisessa työryhmässä on johtava sosiaalityöntekijä ja 5-7 sosiaalityöntekijää. Helsingin sijoituksen sosiaalityön jaos on Suomen suurin perhehoidon palveluiden tuottaja. Kehitämme toimintaa aktiivisesti.

Lisäksi sijoituksen sosiaalityötä tukee:
-neljä psykologia
-kaksi erityissosiaalityöntekijää
-kaksitoista sosiaaliohjaajaa ja johtava ohjaaja
-asiakasohjauksen sijoittajasosiaalityöntekijät
-toimistotyöntekijöitä

Saat tukea työllesi esimieheltäsi sekä innostuneelta ja motivoituneelta työyhteisöltämme. Jokaisella tiimillä on oma ryhmätyönohjaus.

Työnantajana tarjoamme sinulle henkilöstöetuja, kuten monipuolisia koulutusmahdollisuuksia ja työsuhdematkalipun. Autamme tarvittaessa työsuhdeasunnon hankkimisessa. Sijoituksen sosiaalityössä toimii oma aktiivinen virkistyskerho. Voit tutustua Helsingin kaupungin tarjoamiin henkilöstöetuihin tarkemmin osoitteessa helsinkirekry.fi.

Noudatamme 6 kuukauden koeaikaa.

Täytä hakemuksesi ensisijaisesti osoitteessa www.helsinkirekry.fi. Kirjallisen hakemuksen voit lähettää osoitteeseen: Helsingin kaupungin kirjaamo, sosiaali- ja terveystoimiala, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Kuoreen tunnus "7-1415-18". Käyntiosoite on Pohjoisesplanadi 11-13. Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta.

Kelpoisuusehto


Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §, 32 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Luemme eduksi


Tehtävän vaativuuden mukaista osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää kirjallista ilmaisukykyä.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1166591
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 28.8.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki