(Poistunut julkaisusta)

Sosiaalityöntekijä
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.3.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme sosiaalityöntekijää 50 % osa-aikaiseen sijaisuuteen lastensuojelun avohuollon sosiaalityöhön Vuosaareen ajalle 4.5.2020 - 18.2.2021 tai sopimuksen mukaan. Työaika viikossa on 19,09 h. Työajan voi jakaa esim. niin, että tekee 2-3 päivää viikossa tai n. 4 tuntia päivässä.

Vuosaaren avohuollon sosiaalityössä on kaksi tiimiä, joissa molemmissa on seitsemän sosiaalityöntekijää ja yksi johtava sosiaalityöntekijä. Asiakasmäärät vaihtelevat. Tällä hetkellä meillä on keskimäärin 30 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. Vuosaaren avohuollossa kehitetään systeemistä työotetta ja tiimien tukena tässä on perheterapeutti kolmena päivänä viikossa ja täysipäiväinen sosiaaliohjaaja/koordinaattori. Yksi systeemisen toimintamallin perusajatuksia on, ettei työntekijä jää yksin asiakasasioitten kanssa.

Avohuollon sosiaalityössä saat tehdä työtä, jolla on merkitystä!
Lastensuojelun avohuollossa toimit asiakkaana olevan lapsen asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Tehtäviisi kuuluu asiakassuunnitelmien laatiminen ja päivittäminen sekä avohuollon tukitoimien suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä asiakkaan kanssa. Lisäksi vastaat kiireellisten sijoitusten valmistelusta ja toteuttamisesta sekä huostaanottojen ja sijoitusten valmistelusta. Sijaisuuden alussa toimit kokeneemman työntekijän työparina. Sinulla on myös esimiehen ja tiimin vankka tuki työlle.

Meillä on säännöllinen ryhmätyönohjaus. Tarjoamme sinulle monipuoliset koulutusmahdollisuudet ja henkilöstöedut. Voit myös saada työsuhdematkakortin ja hakea työsuhdeasuntoa. Sinulla on mahdollisuus etätyöhön, mikä lisää työajan joustavuutta.

Tehtävä sopii sinulle, jos nautit pitkäjänteisestä työskentelystä asiakkaiden kanssa, etkä pelkää haasteita ja olet avoin ja rohkea tarttumaan uusiin asioihin ja tilanteisiin. Sinua kiinnostaa erilaisten ratkaisujen etsiminen asiakkaiden tilanteisiin yhdessä asiakkaan ja verkostojen kanssa. Monipuolinen tehtäväkenttämme tarjoaa hyvän mahdollisuuden kehittyä lastensuojelun ammattilaisena.

Tarjoamme haastavan työn mukavassa, innokkaassa ja kehittämismyönteisessä työyhteisössä, jossa on avoin ja kannustava ilmapiiri.

Tervetuloa osaavaan ja iloiseen joukkoomme !

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä rikosrekisteriote ja työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Lisäksi edellytämme:

Tehtävän hoitaminen vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja sekä valmiutta niin itsenäiseen työskentelyyn kuin pari- ja tiimityöskentelyyn. Työ edellyttää myös hyvää dokumentaatiotaitoa, oma-aloitteisuutta ja keskeneräisyyden sietämistä.

Eduksi luemme:

Lastensuojelun avohuollon työkokemus.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Johtava sosiaalityöntekijä Katja Sonck, 040 336 1030, katja.sonck@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi