(Poistunut julkaisusta)

Sosiaalityöntekijä
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.1.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme vammaispalvelun sosiaalityöhön sosiaalityöntekijää vammaisten sosiaalityön itäiseen toimipisteeseen. Vammaistyössä sosiaalityöntekijän toimenkuvaan kuuluu vammaisen henkilön palveluntarpeen kartoittaminen ja tarvittavien vammaispalvelulain mukaisten palvelujen järjestäminen. Asiakkainamme on eri lailla vammaisia henkilöitä, kuten vaikeasti liikuntavammaisia, aistivammaisia tai etenevää sairautta sairastavia henkilöitä. Pyrimme palveluiden avulla turvaamaan vaikeavammaisen ihmisen selviytymistä arjessa ja mahdollistamaan aktiivisen yhteiskuntaan osallistumisen. Kaikki asiakkaamme ovat aikuisikäisiä, lasten vammaispalvelut hoidetaan perhekeskuksissa.

Työ on liikkuvaa ja sisältää paljon asiakastapaamisia, mutta myös puhelintyötä on paljon. Tapaamme asiakkaita pääasiassa heidän kotonaan ja kuntoutusjaksojen aikana sairaaloissa ja asiakkaan toiveen mukaan myös toimistolla. Suurin osa asiakkaistamme asuu kotona palveluiden turvin. Osa asiakkaistamme asuu myös vaikeavammaisten palveluasumisyksiköissä.

Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä tekee päätöksiä myönnettävistä palveluista ja kirjaa yhdessä asiakkaan kanssa yksilökohtaisen palvelusuunnitelman.

Sosiaalityön tiimiin kuuluu neljä sosiaalityöntekijää. Lisäksi työyhteisöömme kuuluu sosiaaliohjaajia ja toimistosihteereitä. Lähiesimiehenä toimii johtava sosiaalityöntekijä. Toimipisteemme sijaitsee Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskuksen yhteydessä, aivan Vuosaaren metroaseman vieressä. Toimimme yhteistilassa, mutta meillä on kuitenkin omat nimetyt työpisteet. Lisäksi käytössämme on hiljaisen työn tiloja sekä puhelintilat. Sosiaalityön tiimi koostuu kokeneista sosiaalityöntekijöistä, joten perehdytysapua on saatavilla.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Täytä hakemuksesi ensisijaisesti osoitteessa helsinkirekry.fi. Kirjallisen hakemuksen voit lähettää Helsingin kaupungin kirjaamoon, sosiaali- ja terveystoimi, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Kuoreen tunnus SOTE-01-7-20. Käyntiosoite on Pohjoisesplanadi 11-13. Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta.

Lisäksi edellytämme:

Hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyisyyttä ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.

Luemme eduksi:

Kokemuksen vammaistyöstä.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Johtava sosiaalityöntekijä Kirsti Tala, 09 310 62315 kirsti.tala@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi