(Poistunut julkaisusta)

Sosiaalityöntekijä
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.5.2019

Tehtävän kuvaus


Sinä sosiaalityön asiantuntija, joka etsit paikkaasi ikääntyneiden palvelujen ytimestä! Haemme sosiaalityöntekijää määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 27.5.19 - 3.11.2019 Tässä on tilaisuus tehdä tulevaisuuden työtä ikäihmisten sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Me HelppiSeniorissa olemme osa valtakunnallista keskitettyä asiakas -ja palveluohjauksen toimintamallia. HelppiSeniorin asiakasohjausyksiköt toimivat neljällä palvelualueella. Tehtävänämme on helsinkiläisten ikäihmisten laaja-alainen palvelutarpeen arviointi ja palveluiden järjestäminen sekä koordinointi.

Toimintamme keskiössä on asiakas ja asiakkaan tarve. Lähtökohtana on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia ja arjessa selviytymistä oikea-aikaisesti kevyimmän palvelun - periaatteen mukaisesti. Kehittämistavoitteenamme on vahvistaa asiakaslähtöistä yhteistyötä kaupungin sisällä mm. gerontologisen sosiaalityön yksikön, kotihoidon ja sairaaloiden kanssa sekä aktiivisesti laajentaa yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Työsi kohdentuu erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin. Tehtävänäsi on varmistaa, että asiakas ohjataan mahdollisimman sujuvasti tarvitsemansa tuen ja palvelun piiriin. Työssäsi sinua tukee viisi sosiaalityöntekijäkollegaa sekä koko moniammatillinen tiimimme, johon kuuluu sosiaaliohjaajia, sairaan-ja terveydenhoitajia, kotihoidon ohjaaja sekä asiakasohjausyksikön esimies yhdessä johtavan sosiaalityöntekijän kanssa.

Odotamme sinulta avointa ja innostunutta asennetta yhdessä samanhenkisen tiimin kanssa. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyvää organisointikykyä sekä kykyä hahmottaa prosessien toimintaa.

Joustava työaika tukee työn suunnittelua ja jaksamista. Sinulla on mahdollisuus tehdä sopimuksen mukaan etätyötä. Saat meillä kaupungin monipuoliset henkilöstöedut ja hyvät kouluttautumismahdollisuudet. Autamme tarvittaessa työsuhdeasunnon saamisessa. Tarjoamme käyttöösi myös HSL:n työsuhdematkalipun. Henkilöstöetuihin voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.helsinkirekry.fi

Täytä hakemuksesi ensisijaisesti osoitteessa helsinkirekry.fi. Kirjallisen hakemuksen voit lähettää Helsingin kaupungin kirjaamoon, sosiaali- ja terveystoimi, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Kuoreen tunnus 7-1018-19 (Käyntiosoite on Pohjoisesplanadi 11-13.) Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta.

Kelpoisuusehto


Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Luemme eduksi


Kokemuksen ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinneista, Helsingin vanhuspalvelujen palvelurakenteen ja hoitoketjujen hahmottamisen sekä palveluyksiköiden tuntemuksen.