(Poistunut julkaisusta)

Sosiaaliohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.11.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme sosiaaliohjaajaa Päivätoiminta Oravanpesään.

Päivätoiminta Oravanpesä sijaitsee Etelä- Haagassa Riistavuoren seniorikeskuksen yhteydessä. Asiakkaat ovat kotona asuvia muistisairaita ikäihmisiä.

Päivätoiminta on ennaltaehkäisevää ja kuntoutumista tukevaa toimintaa. Toiminnalla edistetään ja ylläpidetään ikääntyneiden psyykkistä ja fyysistä toimintakykyä sekä sosiaalisia suhteita. Päivätoiminnalla tuetaan omaisten ja omaishoitajien jaksamista. Toiminnan perustana on asiakkaiden omien voimavarojen tukeminen ja yhdessä tekemisen kulttuuri.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8 §) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi.)

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Luemme eduksi:
Kokemuksen ikääntyneiden ja muistisairaiden parissa tehdystä työstä sekä tavoitteellisesta ryhmätoiminnasta.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

vastaava ohjaaja Virtanen Tuija p.09 310 46744 osastonhoitaja Moisio Leena, p. 09 310 46878

Lisätietoa

https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/riistavuoren-seniorikeskus/paivatoiminta/