(Poistunut julkaisusta)

Sosiaaliohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 30.8.2019

Tehtävän kuvaus


Haemme sosiaaliohjaajaa vakinaiseen virkaan lastensuojelun sijoituksen sosiaalityön yksikön perhehoidon palveluihin. Virka täytetään 14.10.2019 alkaen.

Etsimme aktiivista, vaativissa ja muuttuvissa tilanteissa toimimaan kykenevää sosiaaliohjaajaa osaksi viidentoista sosiaaliohjaajan työryhmäämme.

Helsingin kaupungin lastensuojelun perhehoidossa on siirrytty uuteen toimintamalliin. Sosiaalityöntekijät ovat lasten ja vanhempien asioista vastaavia työntekijöitä ja sosiaaliohjaajat ovat perhehoitolain mukaisia sijaisvanhempien vastuutyöntekijöitä. Lapsen asioiden hoito perhehoidon sijoituksen aikana hoidetaan siis sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työparityönä.

Sosiaaliohjaajilla on oma tiimi, jossa esimiehenä toimii johtava ohjaaja. Työ edellyttää kykyä niin itsenäiseen toimintaan kuin työskentelyyn työparina, tiimissä ja erilaisissa verkostoissakin.

Työskentelyn tavoitteet luodaan yhdessä sosiaalityöntekijän, lapsen, vanhempien ja sijaisperheen kanssa. Hyvät vuorovaikutus- ja dialogitaidot ovat välttämättömiä.

Työ sisältää ajoittain iltatyötä, matkatyötä sekä ryhmien ohjaamista. Sosiaaliohjaajat osallistuvat myös työn kehittämiseen.

Täytä hakemuksesi ensisijaisesti osoitteessa helsinkirekry.fi.

Kirjallisen hakemuksen voit lähettää Helsingin kaupungin kirjaamoon, Sosiaali- ja terveystoimiala, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Kuoreen tunnus 7-1797-19. Käyntiosoite on Pohjoisesplanadi 11-13. Hakemukset ovat julkisia eikä niitä palauteta.

Kelpoisuusehto


Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8 §) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi).

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Virkaan valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.


Luemme eduksi


kokemusta lastensuojelutyöstä, hyviä vuorovaikutustaitoja ja soveltuvuutta tehtävään.