(Poistunut julkaisusta)

Sosiaaliohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.6.2019

Tehtävän kuvaus


Haemme sosiaaliohjaajaa osa-aikaiseen sijaisuuteen ajalle 1.8.2019-31.7.2020.

Sosiaaliohjaaja työskentelee yli 30-vuotiaiden asiakkaiden parissa sekä itsenäisesti että parityönä sosiaalityöntekijän tai toisen sosiaaliohjaajan kanssa. Sosiaaliohjaajan työtehtäviin kuuluu asiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja suunnitelmien laatiminen sekä välitysasiakkaiden kanssa tehtävä sosiaalialan työ. Työhön sisältyy jalkautuvaa työtä muun muassa kotikäynteinä sekä työskentelyä monialaisissa verkostoissa. Lisäksi sosiaaliohjaaja tekee täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä.

Osa-aikainen sijaisuus on 20 % työajalla (työpäiviä 1 / viikko).

Etelän aikuissosiaalityön tiimi 2:een kuuluu viisi sosiaalityöntekijää, seitsemän sosiaaliohjaajaa, kaksi etsivää lähityötä tekevää sosiaaliohjaajaa ja johtava sosiaalityöntekijä. Työpiste sijaitsee Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa.

Arvostamme sitoutumista pitkäjänteiseen työskentelyyn, Helsingin palvelujärjestelmän tuntemusta sekä avointa ja reipasta työskentelyotetta. Luemme eduksi aiemman työkokemuksen aikuissosiaalityöstä sekä asiakastietojärjestelmien AtjWebin ja ATJNetin hallinnan.

Jätä hakemus helsinkirekry.fi kautta.


Kelpoisuusehto


Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8 §) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi).

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


504,14 e/ kk