Sosiaaliohjaaja, Lasten ja nuorten vastaanottotoiminnan yksikkö
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2019

Vantaan kaupunki, sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, perhepalvelut
Vantaan lastensuojelun lasten ja nuorten vastaanottotoiminnan yksikkö

Tammirinteentie 2, 01760 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 02.01.2020 tai sopimuksen mukaan - 


Haemme sosiaaliohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Vantaan lastensuojelun Lasten ja nuorten vastaanottotoiminnan yksikköön Terholan osastolle.

Vastaanotto-osasto Terholaan sijoitetaan lastensuojelullisin perustein pääsääntöisesti alle 12-vuotiaita vantaalaisia lapsia. Lapset sijoitetaan osastolle yleensä kiireellisesti kriisiytyneistä elämäntilanteista. Sijoitetut lapset saattavat olla haastavahoitoisia ja vaatia ympärillään olevilta aikuisilta paljon. Sosiaaliohjaajan työ osastolla sisältää sijoitettujen lasten perushoitoa, huolenpitoa ja kasvatusta sekä arviointityötä. Sijoituksen aikana pyritään moniammatillisesti arvioimaan lapsen ja lapsen perheen kokonaistilannetta, voimavaroja sekä tuen ja huostaanototon tarvetta. Työskentely pohjautuu sosiaalityöntekijän laatimaan asiakassuunnitelmaan ja sijoituksen ajalle yhdessä asetettuihin tavoitteisiin.

Terholassa työskentelee kahdeksan sosiaaliohjaajaa, joiden arviointia sekä yhteistä tiedonmuodostusta tukevat sairaanhoitaja, toimintaterapeutti ja psykologi. Osaston lähiesimiehenä toimii vastaava ohjaaja. Työtä tehdään kolmessa vuorossa. Työ sisältää kevyitä kodinhoidollisia tehtäviä sekä dokumentointia.

Tarjoamme sinulle säännöllisen ryhmätyönohjauksen, moniammatillisen tiimin tuen sekä mahdollisuuden kouluttautua työstä nousevien tarpeiden mukaan. Tervetuloa meille töihin!

Vantaan lastensuojelun lasten ja nuorten vastaanottotoiminnan yksikkö koostuu kahdesta fyysisesti erillään olevasta toimipisteestä, joissa on yhteensä neljä osastoa sekä vastaanottoperheyksikkö. Tammirinteentiellä Seutulassa sijaitsevat lasten vastaanotto-osasto Terhola ja lasten ja nuorten arviointiosasto Vaahteramäki. Liljatiellä Viertolassa sijaitsevat nuorten vastaanotto-osastot 1 ja 2, sekä vastaanottoperheyksikkö. Vastaanottokokonaisuutta johdetaan ja kehitetään yhdessä saman esimiehen alaisuudessa.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Sosiaaliohjaaja (Laki 817/2015 8§ mukainen laillistus)

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Sijaintimme vuoksi ajokortti ja rohkeus ajaa autoa ovat välttämättömiä työtehtävien hoitamiseksi.

Luemme eduksi: 

  • Kokemuksen lastensuojelusta
  • Kokemuksen lasten ja nuorten sekä heidän perheiden kanssa työskentelystä
  • Lääkehoitokoulutuksen (Love LOP) 
  • Hygieniapassin 
  • Tiimityötaidot ja hyvät vuorovaikutustaidot 
  • Muun tehtävässä hyödynnettävän arviointi- ja menetelmäosaamisen

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 2474,75 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, valitun henkilön luottotiedot tarkastetaan, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko, jaksotyö, epäsäännöllinen kolmivuorotyö


Yhteystiedot:

Vastaava ohjaaja
Johanna Aaltonen
040 513 4855
johanna.aaltonen@vantaa.fi
Tavoitettavissa arkisin 8-16:00

Lastensuojelulaitoksen esimies
Tommi Hiltunen
tommi.hiltunen@vantaa.fi
0400 703 918

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1320133
  • Tehtäväalue: Terveydenhuolto/sosiaaliala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 16.12.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa