(Poistunut julkaisusta)

Sosiaaliohjaaja, idän suunnitelmallinen sosiaalityö, 2 paikkaa
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.9.2020

Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Perhepalvelut
Idän suunnitelmallinen sosiaalityö

Karsikkokuja 15, 01360 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 19.10.2020 tai sopimuksen mukaan - 


Hei!

Meillä aikuisten ja perheiden suunnitelmallisessa sosiaalityössä on avoimena kaksi (2) vakituista sosiaaliohjaajan virkaa. Toisessa virassa aloitus 2.11.2020 tai sopimuksen mukaan, toisessa 1.1.2021 tai sopimuksen mukaan. Työpisteet sijaitsevat Koivukylässä osoitteessa Karsikkokuja 15.

Vantaan aikuisten ja perheiden suunnitelmallinen sosiaalityö koostuu idän ja lännen suunnitelmallisen sosiaalityön tiimeistä, nuorten sosiaalityön tiimistä sekä Perhesosiaalityön yksiköstä. Vuoden 2021 alusta kokonaisuus muuttuu niin, että aikuisten ja nuorten palvelut eriytetään perhesosiaalityöstä.  Idän suunnitelmallisessa sosiaalityössä, mihin haettavat virat sijoittuvat, on kuusi sosiaalityöntekijää, yhdeksän sosiaaliohjaajaa ja tiimiä johtaa johtava sosiaalityöntekijä.

Meillä tehdään suunnitelmaan perustuvaa sosiaalihuoltolain mukaista työtä. Asiakkaitamme ovat vantaalaiset yli 25-vuotiaat aikuiset ja heidän perheensä, jotka tarvitsevat apua pitkittyneesti vaikeassa elämäntilanteessa. Työstämme asiakkaidemme kanssa arkielämään liittyviä haasteita liittyen esimerkiksi asumiseen, toimeentuloon, toimintakykyyn, päihteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Yhteistyö muiden tahojen kanssa on jatkuvaa. Käytämme Apotti-asiakastietojärjestelmää.  

Tarjoamme Sinulle vastuullisen ja mielenkiintoisen työtehtävän. Asiakkaidemme elämäntilanteet vaihtelevat, mikä vaatii meiltä joustavuutta ja rohkeutta reagoida nopeastikin muuttuviin olosuhteisiin. Edistämme ja uudistamme asiakasprosesseja asiakaslähtöisesti niin, että suunnitelmallinen työskentely mahdollistuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Työyhteisömme on osaava, kannustava ja huumorintajuinen. 

Tiimillä on säännöllinen työnohjaus jonka lisäksi saamme myös ryhmämuotoista valmennusta asiakastyön kehittämisen tueksi.  Näiden lisäksi Vantaan kaupunki tarjoaa monipuolista koulutusta osaamisesi syventämiseksi. Saat oman työhuoneen, kannettavan tietokoneen, älypuhelimen ja perehdyttyäsi tehtävään mahdollisuuden tehdä säännöllisesti etätyötä.  

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, verkostotyön taitoja, hyvää kirjallista ilmaisukykyä sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn ja kykyä pari- ja tiimityöhön. Arvostamme asiakaslähtöistä, myönteistä ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta.

Jos jokin jäi askarruttamaan, soita / laita viestiä Markulle tai Minnalle ja kysy lisää. Tervetuloa joukkoomme, odotamme hakemustasi!

Vantaan kaupungilla työskentelee yhteensä lähes 11 000 eri alojen ammattilaista. Meistä noin puolet on töissä opetus- ja kasvatustehtävissä, kolmannes hoito- ja hoiva-aloilla sekä loput teknisissä tehtävissä ja hallinnossa. Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa:

  • Avoimen työilmapiirin
  • Mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja
  • Vastuullista työtä, jota ohjaavat suunnitelmallisuus ja selkeät tavoitteet


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Sosiaaliohjaaja (Laki 817/2015 8§ mukainen laillistus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 2736,71 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 2

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Virka

Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan 


Yhteystiedot:

Sosiaalityön esimies
Ryhänen Minna
040 5183488
minna.ryhanen@vantaa.fi
Tavoitettavissa parhaiten sähköpostitse

Johtava sosiaalityöntekijä
Markku Mäki
050-3121733

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.