Sosiaalialan osaajia
Humana

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 9.11.2020

Humana Avopalvelut tuottaa asiakkaan kotiin ja arkiympäristöön toteutettavia sosiaalialan avopalveluja lapsille, nuorille, perheille ja aikuissosiaalityön asiakkaille.

 

Hei sosiaalialan osaaja!

Tule tekemään merkityksellistä ja arvokasta sosiaalialan työtä pääkaupunkiseudulle. Pääset käyttämään työssäsi omaa persoonaasi, omia vahvuuksiasi ja opit jatkuvasti uutta. Me olemme osa suurta kokonaisuutta, mutta jokainen tiimi voi muotoutua oman näköiseksi. Valitsemme yhdessä työnohjaajat, teemme paljon retkiä, ja käytämme jokaisen työntekijän vahvuuksia hyväksi työskentelyssä.

Työpäiväsi voi koostua toiminnallista osuuksista, kuten kävelylenkeistä, seinäkiipeilystä, sählynpeluusta, tai verkostotyöstä ja asiakkaan ohjaustyöstä. Välillä ratkaiset haasteellisia toimeentuloon liittyviä kysymyksiä tai murrosiän haasteita myös vanhempia ohjaten, ja seuraavaksi rakennat nuotiota metsässä. Pääkaupunkiseudun museot, urheilukentät ja uimahallit ovat työntekijöillemme tuttuja paikkoja. Pyrimme koko ajan kehittämään työtämme yhdessä asiakkaiden ja palveluiden tilaajien kanssa. Teemme tavoitteellista ja haastavaa työtä rennosti ja luovalla otteella.

Koulutuksissa panostamme suurempiin kokonaisuuksiin, kuten nepsy-valmentajan koulutuksiin. Tämän lisäksi työntekijät voivat lisäkouluttautua omien mielenkiintojensa ja tarpeidensa mukaisesti. Työntekijämme ovat kouluttautuneet muun muassa eläinavusteisiin menetelmiin, akupuntioon, lyhytterapiaan ja talousohjaukseen. Meidän joukkoomme kuuluu urheilijoita, muusikoita, joogaavia vegaaneja, motoristeja ja nörttejä.

Haemme joukkoomme useampaa työntekijää vakituisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin. Meillä on myös jatkuva tarve keikkalaisista. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Vantaalla, Keravalla ja Nurmijärvellä. Hakemukseen voit lisätä toiveen halutusta toimipisteestä.

Odotamme sinulta ammattikorkeakoulututkintoa, kuten sosionomi tai sairaanhoitaja ja toivomme sinulta myös työkokemusta lastensuojelusta.

Arvostamme lisäkoulutusta, kuten terapiaopintoja, neuropsykiatrisia opintoja tai muita lisätutkintoja.

Työnantaja tukee työntekijöiden hyvinvointia kulttuuri- ja liikuntaseteleillä sekä lounasedulla. Meillä on paljon erilaisia kannustimia työntekijöille.

Olemme joustava, avoin, salliva ja erittäin kannustava työyhteisö. Meillä viihdytään, koska meillä uskalletaan.

Haluamme sinut meille töihin.

Lisätietoja tehtävistä antaa aluejohtaja Katja Vastamäki puh. 045 110 8307, katja.vastamaki@humana.fi

Hakuohjeet: Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin viimeistään 30.11.2020. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1399034
  • Tehtäväalue: Terveydenhuolto/sosiaaliala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki, Kerava, Nurmijärvi, Vantaa