(Poistunut julkaisusta)

Sorvaaja pitkäaikaiseen työsuhteeseen
TT Gaskets Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.7.2020

TT Gaskets Oy on itsenäinen perheomisteinen yritys. Olemme toimittaneet ja valmistaneet maailmanluokan tuotteita ja myyneet palveluita kansainvälisille asiakkaille jo vuodesta 1943. Johtavana pohjoismaisena tiivisteiden valmistajana suunnittelemme, valmistamme ja tarjoamme korkealuokkaisia ja teknisesti tarkkoja tuotteita ja tiivistepalveluita kaikille eri teollisuuden aloille. Yrityksemme asiakkaita ovat mm. energia-, prosessi- ja kemianteollisuuden yritykset Suomessa ja ulkomailla. Työllistämme Tampereella noin 90 työntekijää ja meillä on lisäksi myyntiverkosto Pohjoismaissa, Kiinassa ja Venäjällä.

Haemme TT Gaskets Oy:lle ammattitaitoista SORVAAJAA pitkäaikaiseen työsuhteeseen

Pääsääntöisesti tulet työskentelemään Fanucin ohjauksella olevalla Huyndain CNC-koneella, vastaten myös ohjelmien teosta. Monipuolisiin työtehtäviin kuuluu myös pienimuotoisia kunnossapidon tehtäviä.

Toivomme sinulta alaan liittyvää ammatillista koulutusta ja aiempaa kokemusta sorvaajan tehtävistä. Olet myös tehnyt itsenäisesti ohjelmia ja käyttänyt mittavälineitä. Arvostamme erityisesti kokemusta Zeiss -koordinaattimittakoneen käytöstä. Eduksi katsomme myös aikaisemman kokemuksen kunnossapitotehtävistä teollisuudessa. Tärkeintä on kuitenkin se, että olet aidosti innostunut työstäsi, tartut toimeen ja haluat menestyä tehtävässä.

Saat mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän ja ammattitaitoisen tiimin tuen sekä mahdollisuuden vakinaistua asiakkaamme työntekijäksi. Työtä tehdään kahdessa vuorossa maanantaista perjantaihin.

Tehtävä on aluksi kuuden kuukauden määräaikaisuus Adeccon kautta, jonka jälkeen hyvä tekijä vakinaistetaan asiakkaamme omille kirjoille.

Mikäli kiinnostuit, lähetäthän yhteystietosi ja ansioluettelosi oheisen hakulinkin kautta mahdollisimman pian. Käymme hakemuksia läpi heti hakuajan alusta ja olemme sinuun yhteydessä sitten puhelimitse. Hakua Adeccolla hoitaa jani.karjalainen@adecco.fi, puh: 050 444 4480.