(Poistunut julkaisusta)

Solution Analyst, Kriisinratkaisuraportointi
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.10.2019

Visiomme on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, henkilöstön että kumppaneiden näkökulmasta. Saavuttaaksemme tulevaisuuden tavoitetilamme, olemme aloittaneet OP Ryhmässä merkittävän muutosmatkan. Siirrymme OP Ryhmän keskusyhteisössä vaiheittain ketterään, itseohjautuvaan toimintatapaan, joka antaa vapautta ja vastuuta tiimeille, nopeuttaa päätöksentekoa ja ohjaa työskentelyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vähennämme päätöksentekotasoja. Johtamisessa painottuu valmentaminen ja työn mahdollistaminen. Tavoittelemme muutoksella entistä parempaa työntekijäkokemusta, asiakaskokemusta sekä toiminnan tehokkuutta.

OP toimii Euroopan keskuspankin EKP:n valvonnassa, ja raportoimme taloudestamme sen mukaisesti. Raportoimme ja teemme yhteistyötä lisäksi Rahoitusvakausviraston (RVV) kanssa ja etsimme nyt kriisinratkaisuraportointiin ratkaisukeskeistä ja yhteistyötaitoista asiantuntijaa toteuttamaan ja kehittämään sääntelyn mukaista raportointia.

Solution Analyst, Kriisinratkaisuraportointi

Tehtävästä

Tulet työskentelemään viranomaisraportoinnin vakavaraisuustiimissä ja tehtäväsi jakautuu säännöllisen raportointituotannon sekä kehittämisen tehtävien välillä. Lisäksi osallistut viranomaistarpeista nousevien selvityspyyntöjen työstämiseen. Vastuualueenasi on kriisinhallinnan sääntelystä nouseva raportointi ja sen kehittäminen mm. MREL. Vastuualueesi osalta huolehdit, että viranomaiselle toimitettavat raportit ovat voimassaolevien määräysten ja ohjeiden mukaisia. Koska kyseessä on voimakkaasti kehittyvä sääntelyalue, työskentelet aktiivisesti yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa luoden uusia raportointi-, prosessi- ja järjestelmäratkaisuja.

Analysoit ja ratkaiset ongelmatilanteita sekä käsittelet viranomaisilta tulevan palautteen omien vastuuraporttien osalta. Osallistut viranomaisraportoinnin sääntelyn tulkintaan, koska sääntely on tällä saralla uutta, on sääntelyn lukemista ja tulkintaa paljon.

Mitä odotamme sinulta

Arvostamme pankkitoiminnan liiketoimintamallien tuntemusta, sääntelyosaamista sekä kirjanpitokäytäntöjen ja pankin taserakenteen ymmärtämistä. Aiempi kokemus viranomaisraportoinnista tai riskienhallinnan alueelta auttaa sinua tehtävässä menestymisessä. Olisi hienoa, jos sinulla on ymmärrystä tietovarastoista ja tietokannoista sekä niiden hyödyntämisestä raportoinnissa. Lisäksi haluat kasvattaa omaa osaamistasi myös sovelluskehityksen saralla.

Tässä roolissa pärjäät parhaiten, jos olet aikataulupainetta hyvin kestävä, joustava ja kykenet pitkäjänteiseen itsenäiseen työskentelyyn. Linjausten noudattaminen ja tarkan sääntelyn ympäristössä toimiminen on sinulle mieluisaa. Olet luontaisesti aloitteellinen ja osaat johtaa itseäsi sekä työtäsi tavoitteellisesti ja järjestelmällisesti. Soveltuva korkeakoulututkintosi esim. laskentatoimen tai rahoituksen alueelta tuo sinulle monipuolista teoreettista osaamista, ja työskentelet sujuvasti niin suomeksi kuin englanniksikin.

Mitä tarjoamme

Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan finanssialan suurimman työnantajan muutokseen voimakkaasti kehittyvässä sääntely-ympäristössä. Pääset työssäsi vaikuttamaan kehittämisen ratkaisuihin ja erityisen tärkeän ja kriittisen osa-alueen onnistumiseen.

Tiimissäsi toteutetaan kehitysaihiot ideasta tuotantoon ja tiimi toteuttaa sille asetetut tavoitteet parhaaksi katsomallaan tavalla. Tiimissäsi työskentelee alansa huippuammattilaisia ja haluamme tartuttaa heidän innostuksensa sinuun. Tiimin kollegat ovat käytettävissäsi sparrailuun ja uuden oppimiseen.

Lisätietoja ja hakuohjeet

Hae tehtävään 12.11.2019 mennessä alla olevan linkin kautta jättämällä meille CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen kerrothan myös motivaatiostasi tehtävää kohtaan. Aloitamme haastattelut jo hakuajalla, joten älä jätä hakemista viime metreille.

Lisätietoja tehtävästä antaa Tarja Konttinen jonka tavoitat numerosta 050 302 1112, 1.11.2019 klo 14-16 ja 5.11. klo 13-14 tai sähköpostilla osoitteesta tarja.konttinen@op.fi.

Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian. Työpisteesi sijaitsee Vallilan toimipisteessämme Helsingissä. Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään perusmuotoinen turvallisuusselvitys, huumausainetesti ja terveyskysely.