(Poistunut julkaisusta)

Solution Analyst, BI-raportointi
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.12.2019

Visiomme on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, henkilöstön että kumppaneiden näkökulmasta. Saavuttaaksemme tulevaisuuden tavoitetilamme, olemme aloittaneet OP Ryhmässä merkittävän muutosmatkan. Siirrymme OP Ryhmän keskusyhteisössä vaiheittain ketterään, itseohjautuvaan toimintatapaan, joka antaa vapautta ja vastuuta tiimeille, nopeuttaa päätöksentekoa ja ohjaa työskentelyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vähennämme päätöksentekotasoja. Johtamisessa painottuu valmentaminen ja työn mahdollistaminen.

 

Tavoittelemme muutoksella entistä parempaa työntekijäkokemusta, asiakaskokemusta sekä toiminnan tehokkuutta. Varmistaaksemme kyvykkyytemme kehittää BI-raportoinnin ratkaisuja sekä tukea jo olemassa olevan raportoinnin tuotantoa etsimme nyt tiimimme vahvistukseksi kahta Solution Analystia.

 

Solution Analyst, BI-raportointi (kaksi positiota)

 

Tehtävästä

 

Vastuullasi on kehittää eri liiketoimintojen sekä tukifunktioiden tarpeista nousevia BI-raportoinnin ratkaisuja. Lisäksi tuet omalta osaltasi raportoinnin tuotantoa osallistumalla häiriönhallinta- ja palvelupyyntöprosesseihin. Toisessa roolissa Solution Analyst keskittyy vähittäispankkitoiminnan ja toisessa roolissa OP Yrityspankin raportointiratkaisuihin.

 

Toivomme sinulta

 

Sinulla on osaamista tiedon visualisoinnista ja raportoinnin kehittämisestä BI-työkaluilla (esim. PowerBI, Tableau) sekä ymmärrystä tietovirroista ja BI raportoinnin ratkaisuista. Hienoa olisi, jos sinulla on kokemusta pankkiliiketoiminnasta, taloudesta tai riskienhallinnan raportoinnin parista. Pärjäät tehtävässä varmasti, jos olet aiemmin toiminut esimerkiksi controllerin tai analyytikon roolissa tai työskennellyt pankissa raportoinnin parissa.

 

Solution Analyst -roolissa menestyt, kun ymmärrät liiketoiminnan tarpeet ja pystyt kääntämään nämä kehittämisen ominaisuuksiksi. Hahmotat hyvin kokonaisuuksia, olet luova, ja osaat priorisoida tärkeimmät tavoitteet käytännön tekemisiksi. Itseohjautuva ja ratkaisukeskeinen toimintatapasi auttaa sinua eteenpäin kohti tavoitetta ja uusia ratkaisuja. Toivomme sinulta halua osallistua myös teknisten ratkaisujen kehittämiseen ja kokemusta työskentelystä ketterissä tiimeissä.

 

Omaat erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot suomen ja englannin kielellä. Sitoudut tiimin päämäärien ja lopputulosten saavuttamisen ja kehität sekä omaa, että tiimisi toimintaa jatkuvasti paremmaksi.

 

Mitä tarjoamme?

 

Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan finanssialan suurimman työnantajan muutokseen. Pääset työssäsi vaikuttamaan kehittämisen ratkaisuihin ja tärkeän ja kriittisen osa-alueen onnistumiseen.

 

Tiimissäsi toteutetaan kehitysaihiot ideasta tuotantoon ja tiimi toteuttaa sille asetetut tavoitteet parhaaksi katsomallaan tavalla. Tiimissäsi työskentelee raportoinnin huippuammattilaisia ja kollegat ovat käytettävissäsi sparrailuun ja uuden oppimiseen.

 

Tule luomaan kanssamme ihmisille parhaat työn tekemisen puitteet ja asiakkaillemme parhaat palvelut.

 

Lisätietoja ja hakuohjeet

 

Hae tehtävään 7.1.2020 mennessä alla olevan linkin kautta jättämällä meille CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen, ja kerro motivaatiostasi tehtävää kohtaan. Aloitamme haastattelut hakuajan jälkeen tammikuussa.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Tarja Konttinen, tarja.konttinen(at)op.fi sekä Susanna Töyrylä, susanna.toyryla(at)op.fi.

 

Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian. Työpisteesi sijaitsee Vallilan toimipisteessämme Helsingissä. Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään perusmuotoinen turvallisuusselvitys, huumausainetesti ja terveyskysely.