(Poistunut julkaisusta)

Software Engineer - Tampere
Eilakaisla

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.8.2020

ATLAS ELEKTRONIK Finland Oy on vuonna 2009 perustettu teknologiayritys. Yhtiö on osa kansainvälistä ATLAS ELEKTRONIK konsernia ja thyssenkrupp Marine Systems-ryhmää. Suomen toimipisteemme sijaitsevat Espoossa ja Tampereella. ATLAS ELEKTRONIK Finland Oy toimittaa skaalautuvia taistelunjohto- ja tehtävänhallintajärjestelmiä (C4I) sekä niihin liittyviä järjestelmäkehitys- ja integraatiopalveluita. Asiakkaina on kotimaisia ja ulkomaisia merivoima-  ja muita viranomaisasiakkaita sekä teollisuutta. 
Haemme nyt Tampereen keskustaan vakituiseen työsuhteeseen kahta ohjelmistosuunnittelijaa (Software Engineer). Saat olla juniorimpi osaaja tai jo kokenut konkari. Työsuhteen on suunniteltu alkavan syksyllä.
Tulet työskentelemään kymmenen henkilön tiimissä osana kansainvälistä työyhteisöä. Päätehtäväsi on ohjelmistokehitys vaihtelevissa ja vaativissa asiakasprojekteissa. Tuotteet, joiden parissa pääset työskentelemään, voivat olla esimerkiksi pinta-alusten johtamisjärjestelmiä, vedenalaisia valvontajärjestelmiä tai autonomisia järjestelmiä, joilta vaaditaan äärimmäistä toimintavarmuutta sekä luotettavuutta. Järjestelmät ovat korkean käytettävyyden reaaliaikaisia järjestelmiä, joilla on pitkä käyttöikä ja korkea laatu. Muita mahdollisia tehtäviä voivat olla suunnittelu, määrittely, yksikkötestaus ja järjestelmien ylläpito. Kehitystyössäsi tulet tarvitsemaan Linux ja C++ osaamista, eduksesi katsomme osaamisen CORBA kommunikointiarkkitehtuurista, muista käyttöliittymätekniikoista ja muista ohjelmistokielistä kuten esimerkiksi Ada ja Python.
Toivomme sinulta korkeakoulututkintoa (DI, maisteri, AMK) ohjelmistoalalta sekä asiakaskontakteissa tarvittavaa hyvää suomen ja englannin kielitaitoa.
Tarjoamme sinulle vakituisen työn ketterässä kotimaisessa yhtiössä, osana vahvaa kansainvälistä konsernia alansa johtavassa yrityksessä, joustavan työnantajan ja nykyaikaiset työvälineet. Meillä työskentely on suunnitelmallista, järjestelmällistä, laadukasta sekä pitkäjänteistä. Tiimissämme on hyvä yhteishenki, jossa huumorintajullakin on tilaa.   Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista antaa Eilakaislan Tero Ojaniemi, puh. 040 554 8005 / etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi . Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen osoitteessa www.eilakaisla.fi/kaislanet, ole nopea haastattelut alkavat jo hakuaikana.