Site Supervisor
Merima Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.7.2019

Nyt sinulla on loistava mahdollisuus päästä työskentelemään maailman hienoimpien laivojen sisustusalueiden parissa. Olet hakemamme henkilö, mikäli olet kiinnostunut haastavista projekteista ja haluat viedä tiimiä dynaamisesti kohti yhteistä päämäärää. 

Työtehtäviisi kuuluu päivittäiset työnjohtotehtävät laivojen sisustusalueilla varmistaen omalta osaltasi alueiden valmistumisen aikataulussa, laadukkaina sekä annetussa budjetissa. 

Säännöllinen vakituinen työntekopaikkasi sijaitsee projektista riippuen joko Suomessa tai muualla Euroopassa.

Site Supervisorin roolissa menestyminen edellyttää, että:

• ymmärrät laivan eri tuotantovaiheiden vaikutukset oman alueesi töille
• osaat suunnitella alueesi työaikataulun ja toteuttamaan suunnitelman aikataulun mukaan
• osaat mukauttaa alueen rakennustapaa aikataulutavoitteen saavuttamiseksi
• pystyt lukemaan sekä kaavioita että asennuskuvia, erotat rakenteet ja yksityiskohdat
• pystyt sekä tiimisi että johdettaviesi kanssa suunnittelemaan työkuvissa esitettyjen rakenteiden toteuttamisen
• osaat toteuttaa monimutkaisia rakenteita mahdollisesti myös puutteellisella suunnitteluaineistolla
• pystyt mukauttamaan kuvattuja rakenteita muuttuneisiin olosuhteisiin
• pystyt neuvottelemaan tarvittaessa asiakkaan kanssa vaihtoehtoisista toteutustavoista
• varmistat ja ennakoit asennustyön vaatiman materiaalivirran 
• kykenet pitämään tehokkaita työmaapalavereita eri sidosryhmien kanssa tuottaen niistä selkeät ja tavoitteelliset muistiot

Olet hakemamme henkilö, mikäli:

•    tulet sujuvasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa
•    omaat hyvät tiimityöskentelytaidot ja lähestyt asioita positiivisesti
•    pidät yllä hyvää yhteistyötä suhteessa eri sidosryhmiin ja edustat yritystä uskottavasti ja jämäkästi kaikessa tekemisessäsi
•    kykenet tekemään perusteltuja päätöksiä nopeallakin aikataululla ja paineen alaisena
•    haluat menestyä työssäsi sekä sinulla on aito halu oppia ja kehittyä

Arvostamme:

•    soveltuvaa teknisen alan koulutusta ja/tai vahvaa teknistä osaamista
•    kokemusta projektinhallinta- ja/tai työnjohtotehtävistä sekä kokemusta ihmisten johtamisesta
•    sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa (suullinen ja kirjallinen)
•    itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelytapaa
•    matkustusvalmiutta

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut heti soveltuvien henkilöiden haettua paikkaa. Lähetä hakemuksesi sähköpostiin careers@merima.fi ja käytä hakemuksessasi viitettä ”Merima/Site Supervisor”. 

Lisätietoja tehtävästä antaa John Forsell, maanantaisin klo 12-15 välisenä aikana, +358 50 5907053. 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1282327
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Sähköposti: Lähetä sähköpostia
  • Sijainti: Helsinki, Varsinais-Suomi, Ulkomaat/Saksa
  • Lisätietoja antaa: John Forsell, puh. +358 50 590 7053, maanantaisin klo 12:00 - 15:00