(Poistunut julkaisusta)

Sisäinen tarkastaja
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.11.2019

Visiomme on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, henkilöstön että kumppaneiden näkökulmasta. Saavuttaaksemme tulevaisuuden tavoitetilamme, olemme aloittaneet OP Ryhmässä merkittävän muutosmatkan. Siirrymme OP Ryhmän keskusyhteisössä vaiheittain ketterään, itseohjautuvaan toimintatapaan, joka antaa vapautta ja vastuuta tiimeille, nopeuttaa päätöksentekoa ja ohjaa työskentelyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vähennämme päätöksentekotasoja. Johtamisessa painottuu valmentaminen ja työn mahdollistaminen.

 

Tavoittelemme muutoksella entistä parempaa työntekijäkokemusta, asiakaskokemusta sekä toiminnan tehokkuutta. Haemme Sisäisen tarkastuksen Vakuutusasiakkaat- tiimiin sisäistä tarkastajaa.

 

SISÄINEN TARKASTAJA

 

Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on ylimmän johdon tukena arvioida liiketoiminta-, riskienhallinta- ja tukiprosessien laatua ja tehokkuutta. OP Ryhmän uudistuessa haluamme edelleen kehittää tarkastusmenetelmiämme tehokkaammiksi ja toimintaamme ketterämmäksi ja osaavammaksi. Tavoitteenamme on olla sidosryhmillemme rohkea, riippumaton ja innovatiivinen kumppani, jolla on erinomainen työntekijä- ja asiakaskokemus.

 

Tehtävässä tulet toteuttamaan erityisesti IT-järjestelmiin, -prosesseihin, -hankkeisiin ja niiden johtamiseen ja hallinnointiin liittyviä sisäisiä tarkastuksia Vakuutusasiakkaat -liiketoiminta-alueella. Sisäisen tarkastuksen tehtäväkokonaisuus on laaja-alainen, ja sinulla on mahdollisuus osallistua myös liiketoiminnan ja tukitoiminnan tarkastuksiin.

 

Mitä toivomme sinulta

 

Etsimme tekijää, jolla on kiinnostusta sisäiseen tarkastukseen, riskienhallintaan ja sisäiseen valvontaan sekä kokemusta järjestelmien auditoinnista, kehittämisestä tai IT-hankkeiden johtamisesta.  Data-analytiikkaosaaminen ja asiantuntijuus vahinko- tai henkivakuutusliiketoiminnasta tukee erinomaisesti työssä menestymistä.

 

Sinulla on kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja keskustelet luontevasti niin asiantuntijoiden kuin ylimmän johdon kanssa. Kommunikoit vakuuttavasti sekä suullisesti että kirjallisesti. Toimintatavoiltasi olet oma-aloitteinen ja tiedät olevasi taitava hallitsemaan ajankäyttöäsi itsenäisessä työssä. Sinulla on rohkeutta ja taitoa tuoda esiin kehityskohteita rakentavalla tavalla, ja haluat myös kehittää itseäsi jatkuvasti. Edellytämme ylempää kaupallista tai teknistä korkeakoulututkintoa ja valmiutta sisäisen tarkastuksen ammattitutkinnon suorittamiseen (CIA / CISA).

 

Mitä saat meiltä

 

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan Suomen johtavan finanssiryhmän menestymiseen. Pääset mukaan tiimiin, jossa sinulla on mahdollisuus ylläpitää ja kehittää erityisosaamistasi ja jossa erilaisilla taustoilla olevien ihmisten osaamista ja vahvuuksia hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Pääset vaikuttamaan tarkastuskohteiden riskiperusteiseen valintaan ja saat itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa tarkastukset sovitun toimintasuunnitelman puitteissa. Osaava organisaatiomme tarjoaa vahvan tuen tehtävässä menestymiseen.

 

Tule mukaan kehittämään Suomen vetovoimaisinta Sisäistä tarkastusta!

 

Lähetäthän hakemuksesi 8.12.2019 mennessä Urasivustomme kautta liittämällä hakuun CV:si ja kertomalla meille motivaatiostasi ja osaamisestasi. Mainitsethan hakemuksessasi myös palkkatoiveesi.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Sirpa Rinne, jonka tavoitat numerosta 050 3488055. Voit myös laittaa kysymyksesi sähköpostitse sirpa.rinne@op.fi.

 

Työpisteesi sijaitsee Vallilan toimipisteessämme Helsingissä.

 

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti, terveyskysely ja turvallisuusselvitys.

 

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.