Sijoituspäällikkö
Säästöpankki Optia

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.12.2019

Haluatko olla osa dynaamista ja nuorekasta pankkitiimiä? Oletko rohkea ja nälkäinen sijoitusalan ammattilainen ja koetko paloa asiakkaiden auttamiseen? Jos vastasit kyllä, niin saatat olla etsimämme henkilö?

Säästöpankki Optia etsii Jyväskylän talousalueelle sijoituspäällikköä vastaamaan asiakkaiden sijoitusomaisuuden hoitamisesta. Sijoituspäällikön tehtävänä on vastata säästämis- ja sijoitusratkaisujen myynnistä asiakkaille monikanavaisesti. Tärkeä osa tehtävää on uusasiakashankinta sekä nykyisten asiakkuuksien kehittäminen.

Odotamme, että sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja muutaman vuoden työkokemus. APV1:n suorittaminen katsotaan eduksi. Ennen kaikkea sinulla on hyvä asenne ja halu kasvattaa asiakassalkkuasi omalla työlläsi. Tärkeää on myös aito kiinnostus pankkialaan ja halu sitoutua pitkäjänteisesti osaamisesi ja pankkimme kehittämiseen. Työ edellyttää oman auton käyttöä.

Tarjoamme vakituisen työpaikan lisäksi kiinteän kuukausipalkan sekä kannustavan palkitsemisjärjestelmän. Konttorimme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan.

Aloitko jo suunnitella työhakemuksen lähettämistä? Hienoa! Tahdomme tutustua sinuun mielellämme, joten laita hakemuksesi ja CV:si meille alla olevan linkin kautta viimeistään 16.12.2019. Saatamme olla yhteydessä jo hakuajan aikana, joten hakemuksen jättämisessä ei kannata viivytellä. Mikäli jokin asia jäi askarruttamaan, ota yhteyttä Säästöpankki Optian Ilkka Kytökorpeen puh. 044 532 1310 tai rekrytoinnissa avustavaan Baronan rekrytointikonsulttiin Kaisa Lukkariseen puh. 050 3025852.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1320993
  • Tehtäväalue: Pankki/rahoitus/vakuutus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 16.12.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Jyväskylä