(Poistunut julkaisusta)

Sijoitusjohtaja / varatoimitusjohtaja
Osuuskunta PPO

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.3.2018

ETSIMME NYT UUTEEN TEHTÄVÄÄN KOKENUTTA

SIJOITUSJOHTAJAA / VARATOIMITUSJOHTAJAA

Tehtäväsi on olla mukana kasvattamassa ja kehittämässä osuuskunnan oman pääoman ehtoista sijoitustoimintaa Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan alueella. Kartoitat, esiseulot ja analysoit sijoituskohteita, käyt neuvotteluita ja laadit sijoitusesityksiä yhdessä sijoitusanalyytikon kanssa. Esiinnyt erilaisissa tilaisuuksissa ja hoidat viestintää eri intressiryhmille. Lisäksi osallistut konsernin finanssisijoitusten hoitamiseen, raportointiin ja kehittämiseen. Toimit toimitusjohtajan työparina ja varahenkilönä.

Sinulla on vähintään 10 vuoden kokemus tuloksekkaasta finanssi- ja pääomasijoitustoiminnasta. Hyvä verkosto niin rahoitusalan toimijoiden kuin pk-yritysten keskuudessa on tehtävässä eduksi ja kokemus yritysten tulostietojen tulkinnasta ehdoton edellytys. Vuorovaikutus- ja neuvottelutaitosi ovat erittäin vahvat ja pystyt toimimaan erilaisissa verkostoissa. Sinulla on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto esimerkiksi taloustieteen tai juridiikan alalta sekä erinomainen suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen osaaminen. Tehtävän sijoituspaikka on Ylivieska, ja osittainen etätöiden tekeminen on mahdollista.

Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen tehtävän sekä erinomaisen näköalapaikan alueellisen yritystoiminnan kehittämiseen.

Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla Personnel Group, toimitusjohtaja Ari Juvonen, puh. (03) 3138 0444. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 25.3.2018 mennessä web-sivujen www.personnel.fi kautta.