Sijaisvartija
Rikosseuraamuslaitos

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 1.4.2021

Rekrytoimme määräaikaisia vartijoita vankiloihin eri puolille Etelä-Suomea

Haemme määräaikaisia vartijoita eri yksiköihin erimittaisiin virkasuhteisiin.

Etelä-Suomen rikosseuraamusalueella sijaitsee kuusi vankilaa Helsingin vankila, Jokelan vankila, Keravan vankila, Riihimäen vankila, Suomenlinnan vankila ja Vantaan vankila.

Vartijalla on monipuolinen ja vastuullinen työnkuva

Vankilan vartijat huolehtivat arjen sujuvuudesta vankilassa, mihin kuuluu esimerkiksi vankilan turvallisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta huolehtiminen. Lisäksi vartijat ovat vangitun elämässä päivittäistukena ja ohjaavat heitä kohti rikoksetonta elämää. Tehtäviin voi kuulua myös esimerkiksi vankien kuljetus- ja valvontatehtäviä vankilan ulkopuolella.

Jokainen vartija perehdytetään vankilan työtehtäviin. Perehdytys pitää sisällään esimerkiksi työskentelyn perustietoja ja -taitoja, kuten vuorovaikutustaitoja sekä kuntoutus- ja turvallisuustyöskentelyn perusteet.

Mitä edellytämme hakijalta?

Sijaisvartijalle ei ole erikseen säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia, mutta edellytämme kuitenkin nuhteetonta taustaa ja soveltuvuutta rikosseuraamusalan tehtäviin. Teemme jokaisesta Rikosseuraamuslaitokseen töihin tulevasta turvallisuusselvityksen. Hakijan tulee olla täysi-ikäinen ja koska työhön voi kuulua vanginkuljetustehtäviä, on ajokortti pakollinen.

Vartijan työssä asenne ratkaisee, ja odotammekin virkatehtävässä reipasta ja valpasta työotetta, yhteistyökykyä ja hyviä sosiaalisia taitoja. Paineensietokyky ja jämäkkyys edesauttavat tehtävässä suoriutumista, minkä lisäksi tarvitaan hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Mitä tarjoamme?

Vartijan palkka koostu tehtäväkohtaisesta palkasta vaativuustaso vt3 – vt5 kokemuksesta ja koulutuksesta riippuen (1757,46€/kk – 1883,32€/kk) sekä henkilökohtaisesta palkanosasta (enintään 36 %) ja kokemusosasta (enintään 12%). Aloittelevan vartijan peruspalkka on siten noin 1900-1970 euroa kuukaudessa, riippuen kokemuksesta ja koulutuksesta. Lisäksi maksamme vuorotyöstä aiheutuvat lisät virkaehtosopimuksen mukaisesti.

Tarjoamme lisäksi virkavaatteet ja mahdollisuuden työpaikkaruokailuun. Työkokemus vankilassa lasketaan eduksi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen järjestämään rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen hakeutuessa.

Miten voin hakea määräaikaisen vartijan virkaa?

Vapaita virkoja voi tiedustella suoraan vankilan johtajalta tai apulaisjohtajalta siitä yksiköstä, jossa on kiinnostunut työskentelemään.

Helsingin vankila apulaisjohtaja Tero Uuranmäki puh. 050 598 3398

Suomenlinnan vankila apulaisjohtaja Timo Salomäki puh. 050 514 3291

Jokelan vankila apulaisjohtaja Danila Gangnuss puh. 050 585 24 16

Keravan vankila apulaisjohtaja Minna Peltonen puh. 029 56 82704

Riihimäen vankila apulaisjohtaja Tomi Tuovinen puh. 029 56 81421

Vantaan vankila apulaisjohtaja David Forder puh. 050 516 8443

Yksiköiden yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme tästä linkistä: https://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/toimipaikatjayhteystiedot/vankilat.html.

”Työhön on mukava tulla, kun on yhtenäinen porukka ja työyhteisössä on hyvä henki.” Jukka, vartija

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot