(Poistunut julkaisusta)

Siivouksen palveluemäntä/isäntä
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.9.2019

Oletko notkea kuin mato, tarkkasilmäinen kuin haukka, aurinkoinen kuin koiranpentu ja pidätkö hommia hanskassasi kuin mustekala? Olemme etsineet sinua pitkään ja hartaasti, sinä seuraava 

 

PALVELUOHJAAJAMME PÄÄKAUPUNKISEUDULLA 

 

Palveluohjaajana työnkuvaasi kuuluu työtehtävien koordinoiminen, laadunvalvominen ja tiimiläistesi tukeminen kentällä. Sinun tukenasi toimii palveluesimies, jonka oikeana kätenä toimit mm. uusien tiimiläisten perehdytyksessä ja muutamassa hallinnollisessakin tehtävässä. Työvälineistöösi kuuluu muun muassa työpuhelin, auto ja tietokone. Lisäksi sinun tulee ajoittain osallistua varsinaiseen siivoustyöhön, eli et pelkää tarttua mopin varteen! Kohteesi sijaitsevat vantaalla, klaukkalassa, rajamäellä ja nurmijärvellä. Työajat sijoittuvat ma-pe klo. 6-20 välille, mutta painottuen kuitenkin enemmän iltaan. Olemme tosiasialla liikenteessä eli pesti on kokoaikainen - täysillä tunneilla. Palkkaus maksetaan Kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. 

 

Odotamme sinulta aiempaa kokemusta siivoustyöstä, hyviä sosiaalisia taitoja, hyvää paineensietokykyä ja hyvää suomen kielen taitoa. Englannin kielen taidosta, sekä muista kieliestä on ehdottomasti sinulle etua. B-ajokortti tulee myös tarpeen, ellei supervoimiisi kuulu kyky sotkea fillarilla ääntäkin nopeammin. Tässä työssä päivät ovat erilaisia, joten valmius muuttuviin tilanteisiin on ehdottomasti tarpeen. Lisäksi sinulta löytyy perus IT-taidot tai sinulla on kyky sisäistää tietotekniikka nopeasti - me kyllä opastamme sinua kaikessa!

 

Tarjoamme sinulle ponnahduslaudan kohti esimiesuraa palvelualalla, idearikkaassa ja tulevaisuuteen suuntautuvassa kiertotalousfirmassa. Tuemme erittäin mielellämme sinun osaamisesi kehittämistä siihen suuntaan, mihin haluatkaan pyrkiä - esimerkiksi esimieskoulutuksella. Panostamme esimiestyöhön ja haluamme pitää huolta, että voit hyvin niin töissä kuin töiden ulkopuolellakin. Työntekijöidemme käytössä on sairauskassa, eli työterveyshuoltomme ei ole mitään perushuttua, vaan paljon kattavampi. Tämän lisäksi saat käyttöösi kuntosalietuja ja jäsenyyden henkilökuntakerhoon, jossa pääset käsiksi kulttuuri- ja liikuntaseteleihin ja leffalippuihin. 

 

Oletko sinä tämä etsimämme moniosaaja? Hae paikkaa viivyttelemättä, otamme sinut töihin vaikka heti!  

 

Vai jäikö jokin vielä mietityttämään? Tutustu meihin työnantajana osoitteessa https://www.lt.fi/fi/tyonhakijat - veikkaamme että olemme paljon enemmän kuin osaat kuvitellakaan. Voit myös lähettää kysymyksesi osoitteeseen rekry@lassila-tikanoja.fi, mutta varsinaisia työhakemuksia otamme vastaan vain rekrytointijärjestelmämme kautta.