(Poistunut julkaisusta)

Siivouksen kohdevastaava Joensuuhun
Coor

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.3.2020
Onko sinulla silmää puhtaudelle ja hyvälle asiakaspalvelulle? Oletko työskennellyt siivousalalla jo jonkun aikaa ja haluaisit hieman lisävastuuta ja kehittyä ammatillisesti? Etsimme nyt   SIIVOUKSEN KOHDEVASTAAVAA   vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Työvuorosi ovat pääsääntöisesti aamuvuorossa kello 7-15. Tulevaan työpaikkaasi kulkee hyvä julkinen liikenne, mutta oman auton käyttömahdollisuus on tehtävässä eduksi, sillä kohdevastaavana päiviisi kuuluu esimerkiksi tavarantoimittajien luona asioimista.   Työskentelet osana noin 20 coorilaisen tiimiä ja toimit kohteessa palveluesimiehen oikeana kätenä.   Mitä työpäiviisi kuuluu?
Siivoojana olet tärkeässä roolissa varmistamassa asiakkaiden ja henkilökunnan viihtyvyyden. Työvuorojesi aikana toimit myös siivouksen kohdevastaavana yliopiston kampuksen tiloissa. Kohdevastaavana suoritat laatukiertoja ja varmistat, että sovitut työt on tehty. Kohdevastaavan tehtävä on myös hyvä ensi askel kohti vastuullisempia tehtäviä. Käytössäsi ovat laadukkaat siivousvälineet ja -laitteet.   Mitä tarvitset tehtävässä onnistumiseen?
Edellytämme, että sinulla on aikaisempaa kokemusta siivousalalta tai siivousalan koulutus. Siivouksen perusrutiinit sujuvat sinulta sukkelasti ja ammattitaitosi kautta tiedät kuinka huoltaa ja käsitellä erilaisia pintoja ja tiloja.  Tehtävässä tarvitaan suomen kielen taitoa.     Tähtiasenne on meidän coorilaisten sydän ja tapa tehdä töitä. Siitä syystä meille on tärkeää, että olet palveluhenkinen ja työotteessasi on hyvä tekemisen meininki.    Eikö kuulostanutkin hyvältä?
Kuulostaako tämä sinulle sopivalta paikalta? Hienoa! Haluamme kuulla sinusta lisää. Hae tehtävään viimeistään 7.4. mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten jos innostuit tehtävästä, hae paikkaa jo tänään täyttämällä hakulomake.   Lisätietoja tehtävästä antaa sinulle mielellään palveluesimies Tuija Puustinen arkisin kello 14-16. Tuijan tavoitat numerosta p.050 533 2347.
Käy tutustumassa meihin coorilaisiin ja arkeemme somessa! Löydät meidät Instagramista (coor_suomi) ja Facebookista (Coor Finland).