(Poistunut julkaisusta)

Sidosryhmäpäällikkö
Valokuitunen Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.12.2020

Valokuitunen Oy rakentaa valokuitua ympäri Suomea taajamien pientaloalueille. Valokuitu on meille sydämen asia ja olennainen osa niin tämän päivän kuin tulevaisuudenkin Suomea. Tavoitteemme on tehdä valokuituverkosta kotien ilahduttava itsestäänselvyys aina valinnasta ja kaivamisesta käyttöön asti. Olisiko sinulla paloa, sydäntä ja taitoa ajaa rajattomien nettiyhteyksien asiaa kanssamme? Oletko edelläkävijä, joka ei arkaile pitää jalkoja (ja kaapeleita) maassa ja käsiä savessa? Tervetuloa perheeseen.

Meillä on paikka sinulle, kuntayhteistyöstä, vaikuttamisesta ja tietoliikenneratkaisuista innostuva,

Sidosryhmäpäällikkö


Meistä:

Valokuitunen on ensimmäinen yhtiö, joka investoi valokuituun valtakunnallisesti laajassa mittakaavassa. Niinpä voimmekin kutsua itseämme edelläkaivajiksi! Työskentely-ympäristössämme vallitsee innostava start up-henki ja omistuspohjamme, CapMan Infra ja Telia Company, tuo toimintaan vakauden. Tuomme valokuidun jo 20 000 kotiin, ja lähivuosina investoimme 200–300 miljoonaa euroa taajamien pientaloalueiden nopeisiin ja varmoihin nettiyhteyksiin. Tänä vuonna rakennamme uutta verkkoa Turun seudulla, Porin alueella, Lempäälässä, Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Tarkoituksenamme on laajentua koko Suomeen.

Kollegoinasi olemme

  • energinen porukka, jonka työn ytimessä on suomalaisten kotitalouksien arjen sujuvoittaminen huipputeknologian avulla
  • laadukkaasti, vastuullisesti ja lujasti mutta rennosti työskentelevä joukko
  • itsenäisiä, mutta yhteisöllisiä: toimimme tiiviissä käsikynkässä sisäisten ja ulkoisten kumppaneiden kanssa
  • kehittävällä otteella, kunnianhimolla ja lämmöllä tekeviä: valtakunnallisen tiedonsiirron tulevaisuuden lisäksi saamme rakentaa työyhteisömme toimintatapoja ja kulttuuria

Työskentelemme modernein menetelmin ja työkaluin. Toimitilamme Hämeentiellä Helsingissä tarjoavat mukavat puitteet, mutta luonnollisesti meillä on myös erinomaiset etätyön mahdollisuudet ja joustavat työajat. Kattava työterveys, liikuntaetu, puhelinetu ja muut tarvittavat työvälineet kuuluvat työntekijöillemme. Valokuidun lisäksi rakennamme uudenlaisia toimintatapoja toimialalle. Meillä kasvetaan tehtävien kautta, yhdessä yrityksen ja ihmisten kanssa.


Tehtävästä:

Toimit tässä tehtävässä avainroolissa yrityksen kasvua varmistamassa: viet Suomen kuntiin valokuidun ilosanomaa ja pyrit saamaan kunnat suhtautumaan valokuidun rakentamiseen myötämielisesti sekä ymmärtämään hyvien tietoliikenneyhteyksien arvon tämän päivän Suomessa. Olet mukana vaikuttamassa kunnan päättäjiin kustannustehokkaiden rakennustapojen löytämiseksi. Tutkit ja seuraat aktiivisesti kuntien toimintaa ja tarpeita verkkopuolella sekä hyödynnät myös olemassa olevaa verkostoasi. Työsi pohjautuu yhteistyöhön aluesuunnittelun ja rakentamisen kanssa, työkaluja työhösi saat myös analyytikolta sekä markkinoinnista. Koordinoit ja edistät työssäsi kuntayhteistyöhankkeita, joissa kunnat haluavat yhteistyössä toteuttaa kokonaisvaltaisia tietoliikenneratkaisuja. Lisäksi vastuullasi on potentiaalisten partneriverkostojen kartoittaminen. Partneriverkostoroolisi laajuutta voidaan määrittää oman osaamisesi pohjalta. Muita mahdollisia rajapintoja työssäsi voivat olla erilaiset etujärjestöt ja valtion virkamiehet.


Tehtävässäsi tulet olemaan paljon liikenteessä eri maakunnissa ja olet paikallisesti vaikuttamassa aluesuunnittelun ja rakentamisen tarpeiden mukaisesti ympäri Suomea. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä, mutta muilta osin sinun on melko joustavasti mahdollista työskennellä myös etäyhteyksistä käsin.

Sinusta:

Olet pitkän linjan vaikuttaja ja verkostoituja, jolla toivomme olevan aikaisempaa kokemusta sähkö-, valokuitu- tai tietoliikenneverkkojen parista. Haluat aidosti työlläsi edesauttaa valokuidun laajaa käyttöönottoa Suomessa ja tunnet jo valmiiksi kuntien päätöksentekomekanismeja. Kykenet toimimaan määrätietoisesti ja maanläheisesti erilaisten sidosryhmien parissa. Vahvojen vuorovaikutustaitojesi ja ihmistuntemuksesi lisäksi, osaat myös asettaa selkeät konkreettiset tavoitteet omalle tekemisellesi, toimimaan pitkäjänteisesti sekä ottamaan itsenäisen kentän kokonaisvaltaisesti haltuun.

Lisäksi:

  • Tavoitehakuisen vaikuttamisen lisäksi, vastuullisuus on DNA:ssasi
  • Aikaisempi kokemus verkostojenhallinnan parista on tehtävässä eduksesi

Istuisitko joukkoomme?

Tässä tehtävässä pääset rakentamaan yhtiön kasvua erittäin itsenäisessä ja vapaassa, mutta vastuullisessa roolissa. 

Tule toteuttamaan tiedonsiirron tulevaisuutta ja kerro meille itsestäsi hakemalla tehtävää 17.1. mennessä. Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä hakemuksia käsitellään jo haun aikana ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Azetsin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa 4.1. alkaen Azetsilta Taru Sievänen, p. 050 470 0854.