Seurakuntapastori
Tietoa tehtävästä
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on pääkaupungin ydinkeskustassa toimiva dynaaminen seurakunta, jonka alueelle ovat keskittyneet mm. valtioneuvosto, yliopisto, satama, ministeriöt, kaupungintalo, päärautatieasema sekä monet yritykset ja kulttuurilaitokset. Seurakunnassa on noin 30 000 jäsentä, ja sen alueella asuu noin 60 000 asukasta. Lisäksi keskustan alueella käy päivittäin töissä ja vierailee useita kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilta pääkaupunkia, Suomea ja ulkomaita. Seurakunnassa on reilut 50 työntekijää, joista pappeja on 12. Lisäksi toiminnoista vastaa suuri joukko seurakuntalaisia. Seurakunnan arvot ovat oikeudenmukaisuus, rohkeus ja yhteisöllisyys. Strategiamme ytimessä ovat Toivon yhteisöt ja tehtävämme on mahdollistaa erilaisten Toivon yhteisöjen toiminta.
Etsimme nyt kokenutta seurakuntapastoria, jonka tehtävänkuvaan kuuluu monipuolisesti yleistä seurakuntatyötä sekä toimimista yhdessä seurakuntalaisten kanssa ja heidän osallisuutensa ja toimijuutensa vahvistamista.
Painotamme verkostoitumiskykyä sekä näyttöä projekti- tai koordinointiosaamisesta. Odotamme viestintäosaamista, innovatiivisuutta ja valmiutta rippikoulutyöhön. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja muuttuvissa tilanteissa, positiivista ja aktiivista työotetta sekä sitoutumista seurakunnan arvoihin. Tehtävän hyvä hoitaminen edellyttää järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta sekä tilanteiden ennakointikykyä.
Palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 601 mukaisesti (vähimmäispalkka on 3153,95€ 1.9.2024 alkaen).
Virkaan valittavalta edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämistä. Virkaan valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (KL 6:33 §) ja hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan (KL 6:16 §). Virkamääräyksen antaa Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika.
Virkaa haetaan KirkkoRekryn sähköisellä lomakkeella ti 7.5.2024 klo 12 mennessä.
Haastattelut järjestetään siihen kutsuttaville maanantaina 20.5.2024.
Lisätietoja antaa kappalainen Anna-Maija Viljanen-Pihkala (050 3207922) ma 15.4. klo 15-18, ti 23.4. klo 13-15 ja to 2.5. klo 9-10.
Tietoa työnantajasta
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on pääkaupunkimme keskustaseurakunta, jossa on viisi kirkkoa, kappeli ja muita seurakuntatiloja. Vakinaisia työntekijöitä on yli 50. Seurakunnassamme toivon yhteisöjä muodostavat alueen kirkoilla kokoontuvat messuyhteisöt ja suuri vapaaehtoisten joukko. Seurakunnan arvoja ovat rohkeus, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/helsingin-seurakuntayhtyma-helsingfors-kyrkliga-samfallighet/0201242-7
Lue lisää työnantajasta
- Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin Mikaelin seurakunta Ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä kanttorin virka
- Helsingin seurakuntayhtymä, Pakilan seurakunta Nuorisotyönohjaaja
Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle