Seurakuntapastori
Jämsän seurakunta

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 28.12.2020

Jämsän seurakunnassa on haettavana seurakuntapastorin virka.

Jämsän seurakunnassa on noin 14 700 jäsentä, ja se sijaitsee perinteikkäässä ja kauniissa Koillis-Hämeessä. Seurakunnassa on noin 50 työntekijää. Toiminnallinen puoli koostuu Sanan, Kasvatuksen ja Palvelun toimialoista. Lisätietoja seurakunnasta www.jamsanseurakunta.fi.

Avoinna olevaan seurakuntapastorin viran tehtäväkuvaan kuuluu seurakuntapapin perustyön lisäksi palvelun toimialateologin tehtävät. Tarkempi tehtäväkuva määritellään virkaan valittavan vahvuuksien mukaan. Viran palkkaus on vaativuusryhmän 601 mukainen.

Viran kelpoisuusehtona on papin viran kelpoisuus. Kelpoisuusehtojen täyttymisen ohella tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä valmiutta hyödyntää sosiaalista mediaa työssään. Nykyinen seurakunnan diakonian, lähetys- ja aikuistyön tunteminen muuttuvassa yhteiskunnassa katsotaan eduksi. Itsenäinen ja kehittävä työote on tehtävässä oleellisen tärkeää.

Virkaan kuuluu työskentelyä myös lasten ja nuorten parissa. Siksi virkaan valituksi tulleen tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Myös lääkärintodistus terveydentilasta tulee esittää ennen valinnan vahvistamista.

Ilmoittautumiset lähetetään Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille KirkkoHR-palvelun kautta 22.1.2021 klo 18.00 mennessä. Haastattelupäiväksi on varattu 25. ja 26.1. Viranhoito alkaa 1.4.2021 tai sopimuksen mukaan. Papiksi vihityt liittävät mukaan otteen nimikirjasta ja teologian maisterit CV:n. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Lisätiedot ja kysymykset (4.1. alkaen) kirkkoherra Harri Niemelä, 040 8050071, harri.niemela@evl.fi ja Sanan toimialajohtaja Matti-Pekka Piirainen, 040 8050075, matti.pekka.piirainen@evl.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot