(Poistunut julkaisusta)

Seurakuntamestari, työsuhteinen, Varpaisjärvelle
Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Alkuperäinen julkaisupäivä 21.2.2020

Seurakuntamestarille kuuluu jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten ja muiden seurakunnan tilaisuuksien käytännön järjestelyjen hoitaminen sekä kiinteistöjen sisä- ja ulkoalueiden siisteydestä ja kunnossapidosta huolehtiminen. Lisäksi hautausmaan tehtävät ja tilaisuuksien tarjoilujen hoitaminen. Pääasiallinen työpaikka on Varpaisjärven seurakunta mutta tehtäviä tulee hoidettavaksi myös Lapinlahden seurakunnassa ja tarvittaessa muuallakin Ylä-Savon seurakuntayhtymän alueella.

Kelpoisuusehtona on vähintään ammatillisessa koulussa suoritettu soveltuva ammatillinen tutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto tai oppisopimuskoulutus ja alan tuntemus. Tehtävään valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen ev.lut. kirkon jäsen.

Tehtävän hoitaminen edellyttää yhteistyötaitoja, joustavuutta ja sopeutumiskykyä ja siihen kuuluu ilta- ja viikonlopputyötä. Käytössämme on sähköiset varaus- ja työajan-seurantajärjestelmät sekä ostolaskujen sähköinen kierrätysohjelma, joten tietotekniikan perustaidot ovat välttämättömät. Työtehtävien hoitaminen vaatii ajamista yhtymän/seurakunnan eri kiinteistöjen välillä, joten ajokortti (B) ja oman auton käyttömahdollisuus ovat tarpeen.

Tehtäväkohtainen palkka määräytyy vaativuusryhmän 402 mukaisesti ja työntekijän peruspalkka on 2008,79 euroa. Peruspalkan lisäksi maksetaan kokemuslisää aikaisemman työkokemuksen perusteella.

Tiedusteluihin vastaa hallintojohtaja Katariina Bergbacka, p. 044 7335 211 ja sähköposti katariina.bergbacka@evl.fi.

Tehtävä täytetään ehdollisena ja vahvistetaan sen jälkeen, kun valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.

Tehtävää haetaan sähköisesti KirkkoHR-palvelun kautta ja hakuaika päättyy perjantaina 13.3.2020.