(Poistunut julkaisusta)

Senior teknologia-asiantuntija, 5G
Elisa Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.8.2019

Oletko uusi tiimikaverimme? Haluatko liittyä joukkoomme ja olla mukana kehittämässä maailman parhaimpia verkkoja etusijalla?

Haemme nyt kahta teknologia-asiantuntijaa tiimiimme. Päätehtäviisi kuuluu radioverkon optimointi ja operointi, ja vastuualueenasi on uuden toiminnallisuuksien testaus laboratoriossa ja kentällä, sekä näiden toiminnallisuuksien vieminen hallitusti verkkoon. Automatisoinnin kehittäminen muiden tiiminjäsenten kanssa on tehtävässä keskeisessä roolissa. Sinulla on hyvin pitkälti vapaat kädet tuoda omaa innovointikykyäsi, tuotekehitysideoita ja näkemyksiäsi esille.

Tiimissä puuhastelee tusinallinen motivoituneita teknologia-sankareita ja -konkareita, sekä muutama konsultti. Toimimme ympäri Suomen maata, esim. Oulussa, Tampereella, Turussa ja Helsingissä, jakaen kuitenkin päivittäin ajatuksia yhdessä. Ketterät menetelmät ovat meillä olleet jo vuosia käytössä, ja tiiminjäsenet kehittyvät jatkuvasti. Meillä autetaan aina kaveria ja opitaan jatkuvasti yhdessä. Ensisijainen toimipisteesi voi siis olla mikä tahansa yllä mainituista.

Mitä odotamme sinulta?

Tuo rohkeasti esiin osaamisesi - sillä tehtävä on jonkin verran muokattavissa sinun kiinnostusten ja osaamisesi mukaan. Toivomme kuitenkin, että sinulla olisi seuraavista ainakin muutama:

  • Kokemusta verkon optimoinnista, testauksesta ja tuotantoon viennistä
  • Vahvaa osaamista Huawein radioteknologioista
  • Hyvää ymmärrystä 5G-verkkoteknologiasta ja kokemusta aiemmista teknologioista
  • Käytännön kokemusta verkon automatisoinnista
  • Ohjelmointikyvykkyys (SQL, Python) tai vähintään pelottomuutta oppia näitä
  • Vahva draivi kehittää jatkuvasti itseäsi, sekä tiimipelurin suuri sydän

Suurta plussaa saa Big Data, AI ja Machine Learning -ymmärryksestä, sillä nämä ovat tiimin tulevaisuuden tekemisen keskiössä.

Elisa on tutkitusti yksi Suomen parhaimmista työpaikoista. Meillä pidetään erityisesti äärimmäisen joustavasta työkulttuurista (emme välitä, teetkö töitä mökkilaiturin nokasta, kahvilasta, kotoa vai toimistolta), loistavista työkavereistamme, jotka antavat sinun olla aidosti oma itsesi myös duunissa (ja nauravat kohteliaasti huonoille vitseillesi), sekä vahvasta oppimisen ja kehittymisen kulttuurista.

Kiinnostuitko? Täytä yhteystietosi linkin kautta mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Teemu Karhima: teemu.karhima@elisa.fi tai 0505061021.

Valitulle henkilölle teetetään lainmukainen turvallisuusselvitys työn luonteen ja käyttöoikeuksien takia