Senior Tax Specialist
Temp-Team

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.11.2018
Asiakasyrityksemme on kansainvälisesti toimiva ja menestyvää liiketoimintaa harjoittava pörssiyhtiö. Nykyisen ja pitkän uran talossa viihtyneen veroasiantuntijan siirtyessä eläkkeelle haemme nyt hänelle seuraajaksi kokenutta yritysverotuksen ammattilaista nimikkeellä

Senior Tax Specialist

Tässä tehtävässä tulet työskentelemään organisaation talousyksikön päävastuullisena veroasiantuntijana. Vastaat konsernin tuloverotukseen ja verokirjanpitoon liittyvistä osa-alueista, kuten raportoinnista ja dokumentoinnista. Varmistat tuloverotukseen liittyvien toiminta- ja menettelytapojen lainmukaisuuden, oikea-aikaisuuden, tehokkuuden sekä korkean laadun.

Toimit avainhenkilönä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien suuntaan tuloverotukseen liittyvissä asioissa. Työpäiviisi kuuluu aktiivista yhteistyötä sekä kollegoiden että lukuisten muiden sidosryhmien, kuten ulkoistettujen palvelukumppaneiden kanssa. Siten toivomme, että omaisit vahvat vuorovaikutustaidot ja tiedon jakaminen olisi sinulle luontevaa.

Lisäksi osallistut työssäsi aktiivisesti prosessien ja toimintatapojen kehitystyöhön sekä muutosten implementointiin, joten olisi mahtavaa, että omaisit muutosjohtamisen taitoja ja seuraisit aktiivisesti verotukseen vaikuttavia muutoksia.

Työskentely tapahtuu kansainvälisessä ympäristössä, joten tulet tarvitsemaan työssäsi päivittäin erinomaista englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.


Mitä tehtävässä menestyminen edellyttää?

• Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa (vähintään kandidaatti-/AMK- tasoinen)
• Vahvaa ja monipuolista työkokemusta yritys- ja konserniverotuksesta
• Konserniyhtiöiden tuloverotuksen ja kirjanpidon osaamista
• Vero- ja kirjanpitolainsäädännön kattavaa ja ajantasaista tuntemusta
• Kattavaa ymmärrystä verotuksen ja kirjanpidon yhteydestä, kuten verokirjauksista, verotuksen kirjanpitosidonnaisuudesta, verosuunnittelusta ja raportoinnista
• IFRS-osaamista
• Aikaisempaa kokemusta kansainvälisessä ympäristössä työskentelystä
• Erinomaisia vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja
• Analyyttistä ja proaktiivista työskentelyotetta, kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia sekä ymmärtää syy-seuraussuhteita
• Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa


Tehtävään valittu henkilö työllistyy suoraan asiakasyritykseemme vakituiseen työsuhteeseen. Tuleva työpisteesi sijaitsee Tampereella, mainiolla sijainnilla ja moderneilla tiloilla varustettuna. Kollegasi odottavat sinua jo innolla, joten tehtävä alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä, mutta tarkka aloitusajankohta on sovittavissa toiveidesi mukaan.

Kiinnostuitko?

Kuulisimme mielellämme sinusta pikimmiten lisää, joten käy jättämässä hakemuksesi CV:n ja alustavan palkkatoiveen kera rekrytointijärjestelmämme kautta osoitteessa: www.temp-team.fi - Avoimet työpaikat - Senior Tax Specialist

Käymme hakemuksia läpi ja aloitamme haastattelut soveltuvien henkilöiden osalta jo hakuajan aikana.

Mahdolliset lisätiedustelut voi osoittaa TEMP-TEAMin konsultillemme Eveliina Tanniselle, s-postitse eveliina.tanninen@temp-team.fi tai puhelimitse 040 350 0745 (arkisin klo 9-16).

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1193139
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 30.11.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere