(Poistunut julkaisusta)

Sairaanhoitaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 30.12.2019

Tehtävän kuvaus

Hyvösen lastenkoti on kuusiosastoinen 37 -paikkainen lastenkoti, jonka tehtävänä on tarjota perustason lastenkotihoitoa helsinkiläisille lapsille ja nuorille. Osastoista neljä toimii Koskelassa Myrskylänkujalla ja kaksi Pukinmäessä Unikkopolulla.

Haettavana oleva sairaanhoitajan tehtävä on Koskelassa seitsemänpaikkaisella Sinisellä osastolla, jossa asiakkaina on tällä hetkellä 14-17 -vuotiaita lapsia ja nuoria. Työryhmään kuuluu myös viisi ohjaajaa ja lähiesimiehenä toimii vastaava ohjaaja.

Sairaanhoitajan tehtäviin kuuluu omaohjaajana toimiminen, lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelman valmistelusta vastaaminen, hoito- ja kasvatustarpeen arviointi ja toteuttaminen yhteistyössä työryhmän ja verkoston kanssa. Sairaanhoitajan tehtävänä on vastata asiakkainamme olevien lasten kokonaisvaltaisesta hoidosta ja kasvatuksesta, hyvinvoinnista, turvallisuudesta sekä asioiden hoitamisesta työvuorojensa aikana. Sairaanhoitajalla on omalta osaltaan vastuu lapsen hoitoprosessin eteenpäin viemisestä, dokumentoinnista sekä neuvottelujen toteuttamisesta. Sairaanhoitajan tehtävän lisäksi työtehtäviin kuuluvat myös kodinhoidolliset työt.

Sairaanhoitaja on osa Sinisen osaston työryhmää, mutta vastaa lisäksi kaikkien osastojen lääkehoitosuunnitelmien päivittämisestä sekä osallistuu koko laitoksen lääkehoidon toteuttamiseen ja lääkehoidon näyttöjen vastaanottamiseen. Sairaanhoitaja toimii tarvittaessa myös linkkinä osastojen ja terveydenhuollon verkostoissa. Sairaanhoitajan tehtävä on uusi ja tehtäväkuva on muovautumassa.

Työ on itsenäistä ja haastavaa mutta myös palkitsevaa ja mielenkiintoista työtä ammatillisessa työryhmässä. Työ on jaksotyötä, joka muodostuu aamu-, ilta- ja yövuoroista arkena ja viikonloppuisin.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut. Avustamme tarvittaessa työsuhdeasunnon hankinnassa. Lisätietoja muista henkilöstöeduistamme saat osoitteessa www.helsinkirekry.fi.

Kelpoisuusehto:

Sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto tai erikoissairaanhoitajan tutkinto tai terveydenhoitajan tai kätilön tutkinto, johon sisältyy laillistus sairaanhoitajaksi.
Tehtävässä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain 559/1994 mukaista laillistusta Suomessa.

Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi kokemuksen Effica-asiakastietojärjestelmän käyttämisestä ja ajokortin.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Lastenkodin johtaja Roope Tommila puh. 09 310 73328 roope.tommila@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi