(Poistunut julkaisusta)

Sairaanhoitaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.8.2019

Tehtävän kuvaus


Haemme vakituiseen toimeen sairaanhoitajaa Koskelan monipuolisen palvelukeskuksen psykogeriatriseen yksikköön, yksikkö F1. Yksikkö F1 on 18-paikkainen vaikeasti psyykkisesti oireilevien iäkkäiden koti.

Toteutamme hoitoa ja hoivaa niin, että asukkaamme voivat kokea elämänsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Pidämme tärkeänä, että asukkaamme voivat osallistua mielekkääseen toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Henkilökuntamme on innostunutta, osaavaa ja meillä on hyvä ilmapiiri. Työskentelemme asukkaiden kotona ja käytämme kodinomaisia vaatteita. Työ on kolmivuorotyötä painottuen aamu- ja iltavuoroihin. Toteutamme terveet työajat -periaatetta.

Päivittäiskirjaamisessa käytössä on Pegasos -potilastietojärjestelmä sekä RAI -järjestelmä. Vakinainen henkilökuntamme osallistuu Kinestetiikka-koulutukseen.

Sairaanhoitajan tehtävät:
- toimii hoitotyön asiantuntijana ja vastuuhoitajana
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi asiakkaan hoitoa yhteistyössä muiden hoitoon osallistuvien tahojen kanssa
- tekee hoidontarpeen määrittelyä
- toimii asiakkaan hoidossa yhteistyössä lääkärin kanssa
vastaa lääkehoidon toteuttamisesta
- tukee ja ohjaa vastuuhoitajia työssään
- vastaa osaston toiminnasta iltaisin ja viikonloppuisin

Toivomme sinulta kykyä työskennellä monialaisessa ryhmässä, mutta tarvittaessa kykyä myös itsenäiseen päätöksentekoon. Sinulla on aito kiinnostus asiakaskuntamme päivittäisen hyvinvoinnin ja yksikkömme toiminnan kehittämiseen ja omaat hyvät vuorovaikutustaidot.

Tehtävässä voi aloittaa 23.9.2019 tai sopimuksen mukaan.

Tarjoamme Helsingin kaupungin henkilöstöedut mm. työsuhdematkalippu/polkupyöräedun, erinomaiset mahdollisuudet kehittyä ja kouluttautua työssään, työterveyshuollon palvelut sekä työsuhdeasunto tarvittaessa.

Jätä sähköinen hakemuksesi helsinkirekry.fi kautta.

Kelpoisuusehto


Sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto tai erikoissairaanhoitajan tutkinto tai terveydenhoitajan tai kätilön tutkinto, johon sisältyy laillistus sairaanhoitajaksi.
Tehtävässä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain 559/1994 mukaista laillistusta Suomessa.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi


kokemuksen työstä muistisairaiden ryhmäkodissa sekä psykogeriatrisesta hoitotyöstä.