Tietoa tehtävästä
Oletko sinä hakemamme ammattilainen, joka on valmis työskentelemään vastuullisessa työssä hyvän tiimiin tuella.
Haemme sairaanhoitajaa perhevapaan sijaisuuteen Tikkurilan nuorisopsykiatrian päiväyksikköön. Arvostamme kokemusta nuorisopsykiatriasta ja nuorten kanssa työskentelystä. Toivomme työntekijältä positiivista työotetta ja innostusta oman työn kehittämiseen.
Työ on päivätyötä maanantaista perjantaihin. Tikkurilan nuorisopsykiatrian päiväyksikkö sijaitsee Tikkurilan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä ( Vernissakatu 3, Vantaa.)
Tikkurilan päiväyksikössä hoidetaan ja tutkitaan 13-17-vuotiaita nuoria. Hoitojaksot kestävät yleensä 8 hoitopäivää. Nuoret ovat hoidossa ma-to 8.30 -15.00. Nuorten hoitoon sisältyy päivittäin sekä yksilökeskusteluja että hoidollista ryhmätoimintaa. Lisäksi erilaiset yhteisölliset tilanteet ovat tärkeä osa hoitoa. Yksikössä on 6 potilaspaikkaa ja 4 hoitajaa. Lisäksi käytettävissä on erityistyöntekijöitä.
Nuorelle nimetty hoitaja suunnittelee oman vastuunuorensa hoitojakson tiimin tuella ja lisäksi osallistuu ryhmien suunnitteluun ja ohjaamiseen. Hoitotyössä käytämme paljon toiminnallisia ja luovia menetelmiä. Lisäksi hoitaja vastaa oman nuorensa osalta yhteydenpidosta perheeseen ja yhteistyötahoihin.
Hoitotyön tueksi tarjoamme hyvän perehdytyksen ja HUS ympäristössä hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet.
Sijaisuus alkaa 3.2.2025 (tai sopimuksen mukaan) ja päättyy 31.12.2025.
Toivomme Sinulla olevan hyvän ammattitaidon lisäksi psykiatrian ammatillista työkokemusta ja hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Hae meille hakuajan loppuun mennessä. HUSissa olet elämäntyössä!
Tehtävän kelpoisuusehdot
Laillistettu sairaanhoitaja.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito taikka ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2§:n mukainen rikosrekisteriote.
Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.
Yhteystiedot
Ota rohkeasti yhteyttä!
Osastonhoitaja Monika Tompuri 050 428 7011 monika.tompuri@hus.fi tai ylihoitaja Heli Hirvonen 040 185 6896
Yhdenvertaisuus on yksi arvoistamme. Edistämme aktiivisesti monimuotoisuutta työyhteisössämme. Meille ovat tervetulleita monenlaiset työntekijät – eri ikäiset, eri sukupuolia olevat sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt.
HUS – vaikuttavinta hoitoa
https://www.youtube.com/watch?v=mkACbcH9a7s
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 15.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.