Helsingin seurakuntayhtymässä, Yhteisessä seurakuntatyössä, julistetaan haettavaksi
SAIRAALAPAPIN VIRKA
Sairaalasielunhoidossa työskentelee yhteensä 17 pappia kahdessa tiimissä. Avoinna olevan viran tehtäviin kuuluu tehtävän alkaessa työskennellä sairaalapappina pääasiassa HUSin Meilahden siltasairaalassa, jossa hoidetaan ortopedian, traumatologian, käsikirurgian ja neurokirurgian potilaita. Työkenttä ja/tai toimipaikka voivat muuttua. Työhön sisältyy arki-iltojen ja -öiden sekä viikonloppujen ja juhlapyhien varallaolovuorot, sovittujen vuorojen mukaisesti, koko Helsingin alueella. Sairaalasielunhoito on osa Helsingin seurakuntien yhteistä seurakuntatyötä.
Sairaalapapin viran kelpoisuusvaatimuksena on pappisvirkaan vaadittava teologinen tutkinto (Kirkon säädöskokoelma nro 168) ja pappisvihkimys sekä vähintään 60 opintopisteen laajuinen Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon järjestämä sairaalasielunhoidon erityiskoulutus tai sitoutuminen sen suorittamiseen (Kirkon säädöskokoelma nro 173 2§). Edellytämme hakijalta soveltuvuutta avoimena olevaan tehtävään, riittävää perehtyneisyyttä sairaalasielunhoitoon ja kykyä työskennellä erilaisista sairauksista kärsivien ihmisten ja heidän läheistensä tukena, osana moniammatillista tiimiä. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, stressinsietokykyä, verkostoitumistaitoja ja innovatiivista työotetta modernissa sairaalaympäristössä. Tehtävän hoitamisessa on eduksi sielunhoidollinen tai psykoterapeuttinen osaaminen sekä riittävän laaja perehtyneisyys seurakuntatyöhön.
Sairaalapapilta vaaditaan suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa tai ruotsin kielen erinomaista ja suomen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Virkaan valittavan on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan (Laki ev.lut. kirkon viranhaltijasta 2:13 §).
Virka tulee ottaa vastaan 5.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virassa on 6 kk:n koeaika.
Viran palkkaus määräytyy kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 602 mukaisesti (peruspalkka 3727,48e + henkilökohtainen osa).
Haastatteluun kutsuttavat haastatellaan 22.5.2024
Tiedusteluihin vastaa sairaalapappi, lähijohtaja, Pirjo Kantala, 050 427 0537. Hakemukset lähetetään sähköisesti KirkkoRekry -järjestelmän kautta 16.5.2024 klo 16:00 mennessä.
Lisätietoja antaa sairaalapappi, lähijohtaja, Pirjo Kantala, 050 427 0537, 6.5.24 klo 9-11 ja 8.5.24 klo 14-16.