Tietoa tehtävästä
Sähkö- ja LVIAE-tekniikkaan erikoistunut insinööritoimisto Äyräväinen etsii nyt kasvun tueksi motivoituneita sähkösuunnittelijoita osaksi osaavaa tiimiään. Tehtävä on kokoaikainen ja vakituinen ja tarkempi aloituspäivä on sovittavissa tilanteesi mukaan esimerkiksi elokuun alkuun. Äyräväisen toimisto sijaitsee Vantaalla ja projektit painottuvat pääosin pääkaupunkiseudulle, joten etsimme tekijää ensisijaisesti pääkaupunkiseudulta.
Sähkösuunnittelijana roolisi on monipuolinen ja vaihteleva. Liityt osaksi pientä sähkösuunnittelutiimiä, joka toimii Äyräväisen kaikkien kolmen yksikön tukena. Tämä takaakin roolisi vaihtelevuuden ja eri yksiköstä riippuen arkeasi värittävät erilaiset sähkösuunnittelun tehtävät - hankkeet saattavat olla seuraavanlaisia:
-
Julkisen puolen yksikössä hankkeita tehdään esimerkiksi Helsingin kaupungille ja pääpaino on saneeraushankkeissa. Hankkeet ovat usein pitkäkestoisia ja kohteet voivat vaihdella esimerkiksi suurista kouluista muihin rakennuksiin.
-
Yksityisen puolen yksikössä projektit ovat vaihtelevia ja niiden kesto vaihtelee muutamasta viikosta pidempiin hankkeisiin. Kohteet saattavat vaihdella sairaaloista teollisuuspuolen opertointikeskuksiin ja hankkeet keskittyvät pääosin saneeraus- ja peruskorjauspuolelle.
-
Turvatilat ja konesalit yksikössä keskitytään mm. konesalien saneerauksiin. Suunnittelussa varmennetut sähköjärjestelmät ovat isossa roolissa. Projektit ovat vaihtelevia ja kestoltaan muutaman viikon mittaisista pidempi kestoisiin sekä sisältävät myös parin päivän kohdekäyntejä. Yksikön hankkeet sijoittuvat pääkaupunkiseudun lisäksi ympäri Suomea. Hankkeet ovat usein turvaluokiteltuja.
Äyräväisellä pääset osallistumaan monipuolisesti kaikkien yksiköiden hankkeisiin tai halutessasi erikoistua syvällisemmin yhteen. Pääset ottamaan osaa myös yrityksen kehitystehtäviin ja omalta osaltasi kehittämään Äyräväisen työskentelytapoja ja -prosesseja. Jos olet tulevaisuudessa kiinnostunut projektipäällikön hatusta, tarjoaa sähkösuunnittelijan rooli pidemmällä tähtäimellä väylän myös sille polulle.
Odotamme sinulta:
-
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (amk / DI, sähkötekniikka)
-
Jo jonkin verran aiempaa kokemusta suunnittelutehtävistä - saatat olla urasi alkupuolella tai jo hieman kokeneempi konkari
-
Teknistä näppäryyttä ja alan suunnitteluohjelmien hallintaa - Äyräväisellä käytössä on pääsääntöisesti MagiCAD
-
Kehittämislähtöisyyttä, oppimishalua, tarkkuutta sekä intoa työskennellä monipuolisissa tehtävissä
-
Hyviä kommunikointitaitoja suomeksi
Lisäksi katsomme eduksi:
-
Sähköasennustaustan
-
Aiemman osaamisen yksikköjen painotusalueista
-
Englannin kielitaidon
Äyräväinen tarjoaa sinulle:
-
Monipuolisen työnkuvan ja hyvät kehittymismahdollisuudet - kiinnostuksesi mukaan voit syventää asiantuntijuuttasi tai vaikka edetä tulevaisuudessa vaikka projektipäälliköksi
-
Tilaisuuden osallistua yrityksen kehitystyöhön, minkä lisäksi myös oman osaamisesi kehittämiseen panostetaan
-
Loistavan työilmapiirin ja mukavat kollegat. Äyräväisellä isomman yrityksen vakavaraisuus yhdistyy pienemmän yrityksen viihtyisyyteen, ketteryyteen ja avoimeen tekemisen meininkiin
-
Joustavat työajat ja tekemisen tavat. Äyräväisellä työskennellään pääsääntöisesti paikan päällä viihtyisissä toimistotiloissa, mutta etätyötkin luonnistuvat hybridimallilla tarpeen mukaan
-
Hyvät työsuhde-edut, kuten kattavan työterveydenhuollon, maksuttoman hieronnan, liikunta- ja kulttuuriedun ja bonusjärjestelmän - lisää etuja pääset kurkistamaan täältä
-
Palkka tehtävässä asettuu noin 3500-4500 €/kk välille kokemuksestasi riippuen, ja neuvotellaan ehdokaskohtaisesti SKOL-luokkiin pohjautuen
Kiinnostuitko?
Hienoa! Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään 26.5. mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla niiden tulojärjestyksessä. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.
Äyräväisestä voit lukea lisää osoitteessa: https://www.ayravainen.fi/. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Senior Recruitment Manager Sofia Latva-Koivisto (+358 50 321 4473, sofia.latva-koivisto(at)atalent.fi)
Palkkaus
Tehtävän palkka on 3500-4500€/kk
Välille kokemuksestasi riippuen, ja neuvotellaan ehdokaskohtaisesti SKOL-luokkiin pohjautuen
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 26.5.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Lisätietoja: Sofia Latva-Koivisto, sofia.latva-koivisto@atalent.fi, +358 50 321 4473