Sähköinen korjaaja Lohjalle
ENICS FINLAND OY

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.10.2018
ENICS FINLAND OY
Enics on yksi maailman suurimmista teollisuuselektroniikkaan keskittyneistä elektroniikan valmistuspalveluyrityksistä. Palvelumme käsittää suunnittelun tukemisen, tuotannollistamisen, valmistuksen, materiaalihallinnan ja logistiikan sekä varaosapalvelut. Enicsillä on tehtaita Suomen lisäksi Ruotsissa, Virossa, Sveitsissä, Slovakiassa ja Kiinassa. Lohjan tehtaalla Gunnarlankadulla työskentelee lähes 260 elektroniikan eri alojen ammattilaista.
www.enics.com

Toimenkuva
Etsimme Enicsille elektroniikkateollisuuden sähköistä korjaajaa. Tehtävänäsi on tuotantoprosessin aikana tai kentällä viottuneiden tuotteiden vianetsintä ja korjaus. Työ on kolmessa vuorossa arkisin. Tässäkin tehtävässä on mahdollisuus kehittää itseään ja päästä vaativampiin tehtäviin osaamisen karttuessa. Tehtävä alkaa myös määräaikaisena, mutta siinä on vakinaistumisen mahdollisuus.
Odotamme sinulta
Hakijalta edellytämme alan koulutusta ja sähkö-/elektroniikkatuotteiden korjaus- ja vianhakukokemusta. Lisäksi toivomme sinulla olevan aiempaa kokemusta kolmivuorotyöstä. Teet mielelläsi tarkkaa ja tuloksellista työtä, kuitenkin nopeasti ja joustavasti.
Muut tiedot
Hae tehtävää heti, sillä esittelemme hyvät hakijat saman tien. Hyvin täytetty hakuprofiili nopeuttaa prosessia. Lisätietoja saat soittamalla toimistoomme arkisin klo 8-10 välillä.
Kesto
Vakinaistuva
Lisätietoja
Johanna Harjumäki, Johanna.Harjumaki@vmp.fi, 040 307 5402
Hakeminen
Hae paikkaa viimeistään 31.10.2018 mennessä.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1190027
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 31.10.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Johanna Harjumäki (Johanna.Harjumaki (a) vmp.fi)
  • Puhelin: 040 307 5402
  • Sijainti: Lohja