Palvelusopimuksemme liikennevalojen kunnossapidosta kattaa 252:n liikennevaloristeyksen ylläpidon Oulun, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Lisäksi sopimukseen kuuluu Oulun kaupungin telematiikkajärjestelmien ylläpito, joka sisältää pysäköinninohjauksen opasteet, sähköiset tapahtumaopasteet, liikenteenlaskentajärjestelmän, yleisten alueiden valvonta- ja liikennekamerajärjestelmän sekä muutaman liikenteen automaattivalvontapisteen ylläpidon.
Etsimme nyt sähköasentajaa/ tietoliikenneasentajaa tekemään liikennevalo- ja telematiikka-asennuksia Kunnossapidon divisioonaan Ouluun. Työtä tehdään myös Kainuun ja Etelä-Pohjanmaan alueilla, pääsääntöisesti päivän matkoja, jolloin ei tarvitse yöpyä. Huomioithan kuitenkin, että edellytämme valituilta henkilöiltä valmiutta työskennellä myös muilla työnantajan määrittämillä alueilla tarpeen mukaan. Odotamme, että tehtävään valittava henkilö asuu Oulun seudulla, sillä työ pitää sisällään päivystystä. Töitä tehdään pääasiassa arkisin päivävuorossa klo: 7-15:30 välillä, mutta työskentelemme myös satunnaisesti öisin ja viikonloppuisin työn luonteen takia.
Liikennevalo- ja telematiikka-asentajana työtehtäviisi kuuluvat
- Liikennevalojen ja telematiikkalaitteiden kunnossapito, viankorjaus, saneeraus ja rakentaminen.
- Työtehtävät voivat koostua myös sähköradan kunnossapitoon liittyvistä tehtävistä.
- Päivystykseen osallistuminen.
- Tietoliikenneverkkojen asennus ja viankorjaustyöt.
Mitä odotamme sinulta?
- Sinulta löytyy sähkö- tai tietoliikennealan perustutkinto
- Edellytämme hakijoilta työn luonteen takia 18-vuoden ikää
- Työhöntulotarkastuksen läpäisemistä työsuhteen alussa. Teetämme valituille henkilöille työsuhteen alussa rautatielääkärin tekemän työhöntulotarkastuksen sekä psykologisen soveltuvuustestauksen (vaaditaan tiettyihin pätevyyksiin).
- Sinulla on vähintään B-luokan ajokortti, sillä tehtävä edellyttää liikkumista eri alueilla
- Matkustusvalmiutta sekä valmiutta työskennellä vaihtelevina työaikoina
- Katsomme eduksi sähköasennuksiin- ja kunnossapitoon liittyvän työkokemuksen sekä valokuituosaamisen. Lisäksi katsomme eduksi työhön liittyvät pätevyydet (esim. työturvallisuus-, tieturva 1-, ensiapu-, SFS 6002- ja tulityöpätevyyden) sekä C-luokan ajokortin
- Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa: https://supo.fi/usein-kysyttya-turvallisuusselvityksista
Vaikka olemme kasvaneet suureksi yritykseksi, yrittäjähenkisyytemme on säilynyt. Viihdyt työssäsi hyvin, jos sinua motivoivat haasteet ja yrityksen matkan seuraaminen – ja haluat jättää oman jälkesi yhteiskuntaan.
Menestyt tehtävässäsi parhaiten, kun olet järjestelmällinen, suunnitelmallinen sekä ennen kaikkia sinulla on halua jatkuvasti kehittyä sähköalan ammattilaisena.
Palkitsemme hyvin tehdystä työstä ja lisäksi tarjoamme kattavat henkilöstöedut: liikunta- ja kulttuurietu, työmatkaetu, hyvinvointietu, lounasetu ja työsuhdepolkupyörä.
Lisätietoja tehtävästä sinulle antaa projektipäällikkö Jouko Piri, puhelimitse 040 515 5365 tai sähköpostitse jouko.piri@nrcgroup.fi.
Sovimme tarkan aloitusajankohdan valittavien henkilöiden kanssa erikseen, toivomme kuitenkin, että olet valmis aloittamaan tehtävässä mahdollisimman pian.
Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä.