Ryhmäpäällikkö
Istekki Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.2.2019

Tiedätkö, että ihmisiä taitavasti johtamalla saa aikaiseksi isojakin asioita varsin helposti? Haluatko muuttaa tuon tiedon todeksi?

Istekki Oy:n käyttöpalvelut-osastoon perustetaan Tampereelle lähituki-ryhmä, jolle tarvitaan esimiestyöhön intohimoisesti suhtautuva RYHMÄPÄÄLLIKKÖ. Ryhmäpäällikön vastuulla tulee olemaan myös yhtiön Jyväskylän toimipisteen henkilöstö ja sen menestyksellinen johtaminen. Tehtävässä vastaat lähitukipalvelujen tuottamisesta Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Tukenasi toimii iso joukko asiantuntijoita ja kollega Kuopiossa. Tehtävän hoidossa korostuu toimittajahallinta, joten olethan sosiaalisesti lahjakas ja samalla kykenevä pitämään kiinni päätöksistäsi.

Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, kykyjä aktiiviseen ja asiakaslähtöiseen työskentelyyn sekä rohkeutta itsesi ja muiden johtamiseen. Tehtävässä suoriutumisesta annettujen tavoitteiden mukaisesti raportoit osaston johtajalle.

Yhtiönä arvostamme asiakaslähtöistä ja avointa asennetta, oma-aloitteisuutta ja motivaatiota kohdata uusia haasteita ennakkoluulottomasti. Lisäksi edellytämme hyvää suomen- ja englanninkielen suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa.

Hakijalta toivomme

  • Asiakaslähtöistä toimintatapaa
  • Intohimoa ja kykyä kehittää omaa ja ryhmän toimintaa 
  • Erinomaisia ryhmätyöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
  • Kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • Vastuullista otetta työskentelyyn yhteisten päämäärien saavuttamiseksi
  • Soveltuvaa ammattikorkeakoulutasoista koulutusta tai vastaavan tasoista osaamista

Arvostamme myös

  • ITIL- osaamista ja soveltamista
  • Palvelun laadunhallinnan tuntemusta
  • Sopimushallinnan osaamista
  • Mittaamisen ja raportoinnin kehittämisen valmiuksia
  • Aikaisempaa esimies- ja johtamiskokemusta

Jos esimiestyö ja ihmisten johtaminen saavat sinut innostumaan, niin tartu mahdollisuuteen ja jätä hakemuksesi pian.

Tähän tehtävään valittavalle henkilölle suoritetaan henkilöturvallisuusselvitys.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1231670
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere