(Poistunut julkaisusta)

Ruokapalvelutyöntekijä
Palmia

Alkuperäinen julkaisupäivä 17.9.2019
Palmia on nopeasti kasvava ja kehittyvä kiinteistö-, ruoka-, siivous- ja turvallisuuspalveluja tarjoava suomalaisomisteinen yritys. Teemme työtä, jonka jälki näkyy ja tuntuu. Me palmialaiset työskentelemme aina asiakasta kuunnellen. Olemme palvelevia asiantuntijoita ja kumppaneita. Teemme merkittävää, näkyvää ja motivoivaa työtä, osana elävää kaupunkia ja yhteiskuntaa. Monimuotoisessa yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä n. 2 200 työntekijää. Tule Palmiaan jättämään oma kädenjälkesi!

Haemme nyt ruokapalvelutyöntekijää Hämeenlinnaan.

Ruokapalvelutyöntekijän keskeisiä tehtäviä ovat ruoanvalmistuksen aputehtävät, ruoan tarjolle laitto ja asiakaspalvelu. Tehtävä sisältää astiahuoltoa ja puhtaanapitoon liittyviä tehtäviä, tarvittaessa kokin sijaisena toimimista.

Tehtävään edellytetään toisen asteen ravitsemusalan tutkintoa ja kokemuksella hankittuja taitoja sekä tehtävässä vaadittavat ajantasaiset luvat (hygienia-, ravitsemus- ja ympäristöpassi). Lisäksi edellytämme hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä tehtävän kannalta riittävää tietoteknistä osaamista. Arvostamme joustavuutta, yhteistyökykyisyyttä, vastuuntuntoa, oma-aloitteellisuutta sekä hyviä tiimityötaitoja ja asiakaslähtöistä työskentelytapaa.

Lisätiedot: rekrytointi@palmia.fi