(Poistunut julkaisusta)

Riskienhallintapäällikkö
S-PANKKI OY

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.7.2020

Tervetuloa töihin vähän erilaiseen pankkiin!

Me S-Pankissa pyrimme siihen, että asiakas kokee aina saavansa vähän enemmän kuin osasi odottaakaan. Haluamme haastaa toimialan totuttuja käytäntöjä, ja mahdollisuuksia vaikuttaa on valtavasti. Meillä saat reilusti vastuuta ja tilaisuuksia kehittää ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita noin kolmelle miljoonalle S-ryhmän asiakasomistajalle. Vaikka teemme vaativaa asiantuntijatyötä, emme silti turhia jäykistele.

S-Pankin Lakiasiat ja hallinto -yksikkö hoitaa keskitetysti S-Pankki-konsernin juridiikkaan, yhtiörakenteeseen ja -hallintoon, johtamisjärjestelmään sekä liiketoiminnan ensimmäisen puolustuslinjan riskienhallintaan ja sisäiseen valvontaan liittyviä tehtäviä. Yksikkö osallistuu aktiivisesti liiketoiminnan tukena myös erilaisiin S-Pankin toiminnan kehittämiseen liittyviin hankkeisiin.

Haemme nyt Riskienhallintapäällikköä vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin.

Millaista työtä tarjoamme?

  • Tehtävässäsi tuet ja ohjaat S-Pankin liike- ja tukitoimintojen operatiivisen riskienhallinnan ja jatkuvuudenhallinnan sekä sisäisen valvonnan tehtäviä sovittujen riskienhallinnan periaatteiden ja menettelytapojen mukaisesti.
  • Osallistut riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan yhtenäisten toimintamallien ja prosessien kehittämiseen.
  • Suunnittelet ja koordinoit vuosittaiset liike- ja tukitoimintojen keskeiset riskienhallinnan, jatkuvuudenhallinnan sekä sisäisen valvonnan tehtävät.
  • Kytket riskienhallintaa liiketoimintaan ja sen tavoitteisiin ja jalkautat käytännön toimenpiteet.
  • Raportoit kokonaisriskikuvaa liiketoiminnan johdolle.
  • Tuet ja koulutat liiketoimintaa riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan toimenpiteissä.

Mitä odotamme sinulta?

  • Odotamme sinulta kiinnostusta ja kykyä kehittää koko S-Pankin ja tiimimme toimintaa.  
  • Sinulla on laajaa osaamista ja kokemusta operatiivisten riskien ('non-financial risk') prosesseista ja hallinnasta, jatkuvuudenhallinnasta sekä toimialan sääntelystä.
  • Olet hankkinut aiempaa kokemusta ja ymmärrystä varallisuudenhoidosta ja/tai pankkiliiketoiminnasta.
  • Toimit itsenäisesti ja oma-aloitteisesti.
  • Olet taitava verkostoitumaan, viestimään ja vaikuttamaan eri sidosryhmien parissa.
  • Haastat rohkeasti vallitsevia toimintamalleja ja tarpeen mukaan uudistat niitä.
  • Osaat ottaa haltuun laajoja kokonaisuuksia ja löytää ratkaisuja haastavissa tilanteissa.

Ison talon edut, pienen talon into

S-Pankki on jo kahdeksan kertaa valittu Suomen vastuullisimmaksi pankiksi (Sustainable Brand Index). Vastuullisuus tarkoittaa meille myös sitä, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. S-Pankin taustalla vaikuttava S-ryhmä tarjoaa ison talon ainutlaatuisia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Vaikka olemmekin osa isoa S-ryhmää, toimimme ketterästi ja meiltä löytyy pienen talon intoa tehdä ja kehittää. Lisäksi tarjoamme laajat työsuhde-edut, kuten henkilökuntahintaiset pankkipalvelut ja ostoedun S-ryhmän toimipaikoista. Haluamme, että työntekijöillämme pysyvät työ ja muu elämä tasapainossa, ja siksi meillä voi tehdä tarpeen mukaan vaikkapa etätöitä tai hyödyntää liukuvaa työaikaa. Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia monin tavoin, kuten tarjoamalla kattavan työterveyshuollon, tukea liikuntaharrastuksiin ja tekemällä pienillä asioilla työpäivistä mukavampia. Kun työntekijät ovat onnellisia, yrityskin voi hyvin.

Lisätietoja

Tehtävässäsi raportoit Lakiasiat ja hallinto -yksiköstä vastaavalle johtajalle. Lisätietoja tehtävästä antaa Lakiasiat ja hallinto -yksikön johtaja Jussi Sokka keskiviikkona 29.7.2020 klo 15–17 ja maanantaina 3.8.2020 klo 16–17. p. 050 380 3817.

Hae näin

Lähetä hakemuksesi 5.8.2020 mennessä oheisella hakulomakkeella. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa. Jos tulet valituksi tehtävään, luottotietosi ja yritysyhteytesi tarkistetaan ja sinusta teetetään turvallisuusselvitys.