(Poistunut julkaisusta)

Riskienhallintapäällikkö
S-Pankki-konserni, S-Pankki Oy, Compliance ja Riskienvalvonta

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.8.2019
Tervetuloa töihin vähän erilaiseen pankkiin!

Me S-Pankissa pyrimme siihen, että asiakas kokee aina saavansa vähän enemmän kuin osasi odottaakaan. Haluamme haastaa toimialan totuttuja käytäntöjä ja mahdollisuuksia vaikuttaa on valtavasti. Meillä saat reilusti vastuuta ja tilaisuuksia kehittää palveluita noin kolmelle miljoonalle S-ryhmän asiakasomistajalle, joille haluamme tarjota ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita. Vaikka teemme vaativaa asiantuntijatyötä, emme silti turhia jäykistele.

Haemme riskienhallintapäällikköä vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin vahvistamaan Riskienvalvonta ja Compliance -yksikköämme.

Työnkuvan esittely

- Vastaat markkina- ja likviditeettiriskeihin liittyvien riskienhallintaperiaatteiden kuvaamisesta, riskinottohalukkuuden määrittämisestä sekä mittaamismenetelmien ajantasaisuudesta ja kehittämisestä.
- Arvioit vakavaraisuuden ja likviditeetin riittävyyttä sekä kokonaisriskistrategian toteutumista suhteessa S-Pankki-konsernin riskinottotasoon ja riskinottohalukkuuteen.
- Raportoit johdolle vakavaraisuudesta ja keskeisimmistä riskeistä, riskienhallinnan toimivuudesta ja kehittämistarpeista.
- Osallistut tilinpäätöksen ja osavuosikatsausten toteutukseen riskienhallinnan näkökulmasta.
- Osallistut ennustettavuuden kehittämiseen raportoinnin ja päätöksenteon tueksi.

Odotukset hakijalle

- Sinulla on vahvaa osaamista markkina- ja likviditeettiriskeihin liittyvistä riskienhallintamalleista ja -menetelmistä.
- Sinulla on useamman vuoden kokemus pankkitoimialalta.
- Olet valmis syventymään sääntelyn asettamiin vaatimuksiin ja löytämään niihin ratkaisuja.
- Työskentelet oma-aloitteisesti ja itsenäisesti.
- Sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä positiivinen asenne.
- Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Ison talon edut, pienen talon into

S-Pankki on jo seitsemän kertaa valittu Suomen vastuullisimmaksi pankiksi (Sustainable Brand Index). Vastuullisuus tarkoittaa meille myös sitä, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. S-Pankin taustalla vaikuttava S-ryhmä tarjoaa ison talon ainutlaatuisia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Vaikka olemmekin osa isoa S-ryhmää, toimimme ketterästi ja meiltä löytyy pienen talon intoa tehdä ja kehittää. Lisäksi tarjoamme laajat työsuhde-edut, kuten henkilökuntahintaiset pankkipalvelut ja ostoedun S-ryhmän toimipaikoista. Haluamme, että työntekijöillämme pysyvät työ ja muu elämä tasapainossa, ja siksi meillä voi tehdä tarpeen mukaan vaikkapa etätöitä tai hyödyntää liukuvaa työaikaa. Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia monin tavoin, kuten tarjoamalla kattavan työterveyshuollon, tukea liikuntaharrastuksiin ja tekemällä pienillä asioilla työpäivistä mukavampia. Kun työntekijät ovat onnellisia, yrityskin voi hyvin.

Lisätietoja tehtävästä antaa riskienhallintapäällikkö Johanna Lehtonen ma 2.9.2019 klo 15-16 ja to 5.9.2019 klo 9-10, puh. 040 532 4021.

Lue meistä lisää: https://www.s-pankki.fi/fi/s-pankki-yrityksena/s-pankki-tyonantajana/ .

Lähetä hakemuksesi 15.9.2019 mennessä oheisella hakulomakkeella. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja lähetämme videohaastattelukysymykset sopiville hakijoille. Jos tulet valituksi tehtävään, luottotietosi ja yritysyhteytesi tarkistetaan sekä sinusta teetetään turvallisuusselvitys.